Mainos

Niinistö: Ulkopuolinen provosointi on lisännyt vihaa Ukrainassa

Presidentti Sauli Niinistö toivoo, että Venäjän presidentin Vladimir Putinin eilinen aiempaa sovittelevampi esiintyminen on merkki siitä, että Venäjän vaikuttaminen Ukrainaan on muuttamassa tilannetta lieventäväksi.

Niinistön mielestä ulkopuolinen provosointi on todennäköisesti aiheuttanut Ukrainan sisällä vihan kierteen. Se saattaa joidenkin arvioiden mukaan johtaa jopa sisällissotaan.

– Venäjä moittii provosoinnista länttä ja länsi Venäjää, Niinistö toteaa.

Niinistö kommentoi asiaa tarkastuskäynnillä Upinniemessä, jossa hän tutustui merivoimien nykytilanteeseen ja kehittämiseen.

Ukrainan kriisi on Niinistön mielestä rikkonut sen itsestäänselvyyden, että Euroopassa olisi pysyvästi rauha.

– En väitä, että kylmä sota olisi palannut, mutta hyvin syvä epäluottamuksen ilmapiiri on palannut Eurooppaan, hän sanoo.

Se vaikuttaa presidentin mukaan myös siihen, miten Nato nähdään. Niinistön mielestä Suomen täytyy nyt pitää huoli omasta puolustuksesta ja samaan aikaan tiivistää kumppanuuksia niin Ruotsin kuin Natonkin kanssa.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot