Mainos
Mainos

Nobelit jakoon lokakuussa

Myös Helsingissä maanantaina rauhansopimuksen allekirjoittaneita Indonesian hallitusta ja Acehin maakunnan kapinallisia pidetään mahdollisina palkinnonsaajina.

Tämän vuoden Nobel-palkintojen saajat julkistetaan lokakuun 3. ja 14. päivän välillä, kertoo Nobel-säätiö.

Nobelin rauhanpalkinnon saajiksi ovat ehdolla muun muassa Afrikan köyhyyden poistamisen puolesta kampanjoinut U2-yhtyeen laulaja Bono sekä Iranin ja Pohjois-Korean ydinohjelmia purkamaan pyrkinyt kansainvälinen atomienergiajärjestö IAEA.

Muita mahdollisia palkittavia ovat Ukrainan presidentti Viktor Jushtshenko, Georgian presidentti Mihail Saakashvili sekä joulukuun tsunamin avustustöihin osallistuneet järjestöt. Myös Helsingissä maanantaina rauhansopimuksen allekirjoittaneita Indonesian hallitusta ja Acehin maakunnan kapinallisia pidetään mahdollisina palkinnonsaajina.

Nobelien jakaminen aloitetaan lääketieteen ja fysiologian palkinnosta 3. lokakuuta. Kunkin Nobelin palkintosumma on 10 miljoonaa Ruotsin kruunua eli noin 1,07 miljoonaa euroa.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme