Mainos

Nord Stream 2 -kaasuputken neuvottelumandaatti etenee tahmeasti

Suomi ei ole vielä päättänyt, haluaako se antaa komissiolle luvan neuvotella EU:n puolesta Venäjän kanssa.

EU-komission varapuheenjohtaja Maros Sefcovic toivoo, että komissio saisi luvan neuvotella kiistellystä Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeesta vielä tämän vuoden aikana.

Komissio pyysi kesäkuussa jäsenmailta mandaattia neuvotella putken käyttöön liittyvistä kysymyksistä Venäjän kanssa. Komissio haluaa näin varmistaa EU:n energialainsäädännön ulottuvan myös meren pohjassa kulkevaan putkiosuuteen. Putkipari kulkisi osittain Venäjän alueella, minkä takia EU-lainsäädäntö ei kaikilta osin päde siihen.

Energiaunionista vastaavan Sefcovicin mukaan mandaatti on parhaillaan asiantuntijatyöryhmässä, joka käy juridista keskustelua asiasta. Hän myöntää odottaneensa, että asia olisi edennyt jo nyt alkusyksystä.

– Asiantuntijoiden on tavattava vielä useamman kerran, Sefcovic arvioi.

Työryhmäkäsittelyn jälkeen mandaatti tuodaan jäsenmaiden ministerien eteen. Sefcovic arvioi kesällä, että 13 jäsenmaata tukee neuvottelumandaattia.

– Kun (silloin) esittelin mandaattia ministeritasolla, niin 13 jäsenmaan ministerit aktiivisesti tukivat ehdotuksia, Sefcovic sanoo.

Suomi ei ympäristöministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) mukaan ole vielä päättänyt, olisiko se valmis komissiolle mandaattia. Päätös tehdään tässä kuussa, ennen asiaa käsittelevää ministerineuvoston kokousta.

Komissio kaipaa yhtenäistä kantaa

Nord Stream 2 -hankkeen ympärillä on ollut poliittista erimielisyyttä. Sefcovic korosti, että EU:n olisi hyvä muodostaa yhtenäinen kanta Nord Stream -hankkeeseen. Se helpottaisi mahdollisia neuvotteluja venäläisosapuolen kanssa.

Komissaari kertoi ymmärtäneensä, että Pohjoismaista ja Baltiasta löytyy tahtoa käydä putkihankkeesta yhteisiä neuvotteluja EU:n kautta.

Kaasuputkihanke nousi myös hiljattain esiin, kun energiayhtiö Fortum allekirjoitti E.ONin kanssa sopimuksen 47 prosentin osuuden ostamisesta energiajätti Uniperista. Tämä tuo kytkyn Nord Stream 2:een, sillä Uniper on sitoutunut tietyltä osin rahoittamaan hanketta yhdessä muutaman muun ison länsieurooppalaisen energiayhtiön kanssa. 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot