Mainos
Mainos

Norja välttyi suurlakolta

Norja välttyi varhain tänä aamuna maan pitkälti halvaannuttavalta lakolta. Kiistan osapuolet hyväksyivät valtakunnansovittelijan esityksen varhaiseläkkeestä ja palkankorotuksista.

-Tämä oli paras mahdollinen eläkeratkaisu, sanoi työntekijäliittoja edustavan LO:n puheenjohtaja Yngve Hågensen neuvottelujen päätyttyä maan televisiossa. Ratkaisu mahdollistaa eläkkeelle jäämisen tietyin ehdoin 62 tai 63 vuoden iässä. Normaali eläkeikä on Norjassa 67 vuotta.

Työnantajia edustavan keskusliiton NHO:n johtaja Karl Glad sanoi neuvottelujen jälkeen, että he antoivat eläkekiistassa periksi työmarkkinarauhan takaamiseksi.

Työehtoratkaisu merkitsee palkkojen osalta vähintään 0,8 kruunun eli 60 pennin korotuksia tuntipalkkoihin.

Työtaistelun myötä lakkoon olisi mennyt 12 prosenttia maan työvoimasta. Uhannut lakko olisi pysäyttänyt lauttaliikenteen, kotimaan lennot ja suurimman osan rakentamisesta. Noin 250 000 työntekijän lakko olisi vaikuttanut myös maalle elintärkeään öljyntuotantoon kuljetuksien lamaantuessa.
(STT-NTB-Reuter)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme