Mainos

Norjalaisvuorta yritetään taas saada romahtamaan

Länsi-Norjassa romahtamisvaarassa olevan Mannen-vuoren kivimassaa yritetään jälleen saada liikkeelle, ilmoittaa Norjan vesi- ja energiavirasto (NVE). Viranomaiset alkoivat viime yönä pumpata taas vettä saadakseen kivimassat liikkumaan.

Viraston päägeologi Lars Harald Blikran mukaan vuoren epävakain osa on viime viikon aikana liikkunut yli 70 senttiä eli enemmän kuin koko viime vuoden aikana.

Blikran mukaan tavoite on saada vuori romahtamaan ennen kuin se jää talven lumipeitteen alle.

–  Yö on ollut rauhaton sekä vuorelle että tilannetta seuraaville geologeille, Blikra sanoi.

NVE pumppaa vuoreen 18  000 litraa vettä joka neljäs tunti. Samalla keinolla on viime viikkoina yritetty saada vuoren kivimassoja liikkeelle jo useamman kerran, mutta toistaiseksi tuloksetta.

Mannen-vuoren alla asuvat 11 asukasta evakuoitiin sunnuntaina. Asukkaat on vuodesta 2014 lähtien evakuoitu useamman kerran vuoren romahdusvaaran takia.

–  Vuoresta ei voi tietää. Se tekee mitä tekee, sanoi Rauman kunnanjohtaja Lars Olov Hustad Verdens Gang -lehdelle.


Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot