Mainos
Mainos

Norjan pankkiryöstöstä epäillyt miehet vapautettiin

Norjan Stavangerin pankkiryöstöön osallistumisesta epäillyt kaksi miestä vapautettiin.

Edellisenä yönä pidätettyjen 25- ja 37-vuotiaiden miesten epäiltiin varastaneen autot, joita käytettiin ryöstössä. Kuulustelujen jälkeen kuitenkin selvisi, ettei miesten osallisuudesta ollut riittävästi todisteita.

Norjan poliisi jäljittää yhä neljää muuta ihmistä, joiden uskotaan tehneen itse ryöstön. Vielä tiistaina etsityt olivat vapaalla jalalla. Poliisin mukaan kaikki neljä ovat Oslon alueen rikollispiireistä.

Pankkiryöstäjät ampuivat poliisin maanantaiaamuna tehdyn ryöstön yhteydessä. Norjan poliisin tiedottajan mukaan surmansa saanut 53-vuotias poliisi ei ollut aseistautunut.

Poliisi ei ole kertonut ryöstösumman suuruutta. Norjalaisen Dagbladet-lehden mukaan ryöstäjät ovat voineet saada haltuunsa yli 30 miljoonaa Norjan kruunua (noin 3,6 miljoonaa euroa). Ryöstäjät tavoittelivat lehden mukaan noin 50:tä miljoonaa kruunua.

Poliisi uskoo, että kaikkiaan kymmenisen ihmistä osallistui ryöstöön, jota tutkimusten mukaan oli suunniteltu useita kuukausia etukäteen. Ryöstäjät olivat varustautuneet muun muassa konetuliasein, luotiliivein ja kaasunaamarein.

(MTV3-STT-NTB -TT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme