Mainos
Mainos

Norjassa oma Aarnio? Poliisipomoa syytetään huumekaupasta ja törkeästä lahjuksen ottamisesta

Oslon käräjäoikeudessa alkaa ensi maanantaina poikkeuksellinen oikeudenkäynti Norjan historiassa. Menestyksekkään uran tehnyttä johtavaa poliisimiestä Eirik Jenseniä syytetään osallisuudesta huumeiden maahantuontiin ja törkeään lahjuksen ottamiseen.

Tapauksessa on paljon samoja piirteitä Helsingin huumepoliisin entisen päällikön Jari Aarnion tapauksen kanssa. Aarnio tuomittiin vankeuteen muun muassa huumerikoksista. Hän aikoo valittaa tuomiosta.

Norjassa maratonoikeudenkäyntiin marssitetaan ainakin 150 todistajaa, ja sen odotetaan kestävän ensi kesäkuuhun saakka.

59-vuotiaan Jensenin lisäksi syytettyjen penkillä on tunnettu huumerikollinen Gjermund Cappelen, 50, jonka kertomukset Jensenin toimista johtivat tutkimuksiin tähtipoliisia kohtaan.

Cappelen ilmiantoi Jensenin

Jensen pidätettiin helmikuussa 2015 vain pari kuukautta Cappelenin jälkeen. Tämä kertoi Jensenin avustaneen häntä vuosikausien ajan suurten hasislastien tuomisessa Norjaan.

Jensen on kiistänyt syytteet, joiden mukaan hän olisi saanut hämäräpuuhistaan myös huomattavaa taloudellista hyötyä. Syyttäjien mukaan Jensen kulutti rahaa enemmän kuin poliisin palkkatulot antaisivat myöten.

– Jensenillä ei ole huono omatunto. Hän on hyvällä mielellä ja valmis elämänsä kamppailuun, puolustusasianajaja John Christian Elden kuvaili virasta pidätetyn päämiehensä tuntoja NRK:lle. 

Tehonyrkki rikollisjengejä vastaan 

Jenseniä on kuvattu Norjan poliisin "keihäänkärjeksi" järjestäytyneen rikollisuuden ja moottoripyöräjengien vastaisessa taistelussa.

Tyypillistä Jensenille on ollut rikollispiireissä olevien tietolähteiden käyttö, jollainen myös hänet rikolliseksi leimannut Cappelen Jensenin mukaan oli. Hänen mukaansa se selittää oikeudessa tärkeänä todistusaineistona olevat sadat oudot tekstiviestit miesten välillä.

Jensenin varhaisemman uran tietolähdesaavutuksiin kuuluu kuningasperheeltä varastettujen antiikkiesineiden palauttaminen rikollispiireistä hankittujen tietojen avulla.

Imagoltaan epäpoliisimainen, muun muassa Harley Davidson -moottoripyöriä harrastava Jensen on kertonut toimintatavoistaan 2015 ilmestyneessä kirjassa På Innesiden ("Sisäpuolella"). Hänellä on ollut toimintatavoista ajoin erimielisyyksiä muun poliisiorganisaation kanssa.

Maanantaina alkava oikeudenkäynti pidetään avoimin ovin vastoin Cappelenin puolustajien toivetta. Heidän mukaansa päämiehen paljastamat tiedot rikollispiireistä voivat asettaa tämän vaaraan.

Jensenin puolustuksen mukaan avoimuus taas on välttämätöntä.

– Cappelen ei saa päästä esittämään salassa väitteitä, jotka eivät kestä päivänvaloa, asianajaja Elden sanoo.

Oikeutta käydään käräjäoikeudessa samassa salissa kuin joukkosurmaaja Anders Behring Breivikiä vastaan keväällä 2012.  

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot