Mainos
Mainos

Nöyrä paavi Franciscus yllättää – jopa nuoret pitävät "hyvänä tyyppinä"

Tämän vuoden maaliskuussa valittu paavi Franciscus on yllättänyt italialaiset tehokkuudellaan ja nöyryydellään.

Franciscus on nimittäin ottanut katolisen kirkon epäkohdat tarkkaan syyniin. Hän on myös alkanut tehdä niitä kauan odotettuja muutoksia, mitä monet katolilaiset ovat jo pitkään odottaneet Vatikaanilta.

Paavia on luonnehdittu niin sanotusti “hyväksi tyypiksi” myös nuorten ja uskontokriittisten italialaisten keskuudessa.

Pedofiilipappi suljettuun luostariin

Italialaislehdistö on kertonut muun muassa Paavi Franciscusta yllättäneestä ja luultavasti melko epämiellyttävästä kohtaamisesta, joka sattui heti hänen valintaasa seuranneena päivänä.

Rooman Pyhälle Marialle omistettuun korttelikirkkoon kardinaalit vienyt Franciscus nimittäin törmäsi kirkossa amerikkalaiseen pedofiliasta kiinnijääneeseen Law-kaardinaaliin.

Law muistetaan henkilönä, joka oli peitellyt aktiivisesti Bostonin hiippakunnan pedofiiliskandaalia. Myöhemmin Vatikaanin oman tuomioistuin oli määrännyt kyseisen papin vetäytymään suljettuun luostariin.

Jostain syystä virkaveli oli kuitenkin edelleen Pyhän Marian kirkossa papin virassa ja kardinaalin vaatteisssa. Huhujen mukaan paavi Franciscus oli ollut asiasta erittäin vihainen.

Seuraavana päivänä Vatikaani tiedottikin, että Law on lähetetty suljettuun luostariin, niin kuin Vatikaanin tuomioistuin oli jo vuosia sitten päättänyt.

Pesi nuorisovankien jalkoja

Pääsiäisenä paavi yllätti jälleen: hän vieraili Rooman lähistöllä sijaitsevassa nuorisovankilassa. Siellä paavi pesi syntisten nuorten jalkoja.

Tämä hämmensi monia, sillä paavin edeltäjät ovat aina pesseet Pyhän Pietarin kirkossa vain tarkoin valittujen roomalaisten perheiden lasten jalkoja.

Moni italialainen pitikin jalona sitä, kuinka Franciscus jatkoi niin sanotusti tavallisen korttelipapin roolissa uudesta asemastaan huolimatta.

Vatikaanin hienot autot myyntiin

Hiljattain Franciscus piti puheen, jolla hänen arvioidaan saaneen erityisesti nuorison lämpenemään.

Paavi muistutti ensiksi nuorisoa, etteivät merkkivaatteet tai uusi hieno auto ole niitä elämän tärkeämpiä asioita. Heti perään hän totesi, että katolisen kirkon pappien ja nunnien tulisi muistaa kyseinen asia.

Franciscus kertoi tuntevansa häpeää havaitessaan pappien ja nunnien ajamassa upouusilla ja hienoilla autoillaan samaan aikaan, kun maailmassa on nälästä kärsiviä lapsia.

Puheet muuttuivat myös teoiksi: Franciscus on nimittäin pistänyt myyntiin kaikki Vatikaanin uudet ja hienot autot. Rahat lahjoitettiin kirkon lähetystyöhön.

Nuoriso näyttää olevan tärkeä painopiste Franciscusille: Parhaillaan Brasilian-vierailulla olevan paavin kerrotaan saaneen lähes miljoona nuorta hurmioon esiintymällä katolisten nuorten festivaaleilla.

MTV3 - Mari Ojala, Rooma

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme