Mainos

NY Times: Väestönlaskennan loppu vie tuhansilta työt Yhdysvalloissa

Yhdysvalloissa satojatuhansia ihmisiä on jäämässä kesän ja syksyn aikana työttömäksi väestönlaskennan päättymisen vuoksi, kertoo sanomalehti New York Times.

Laskennasta vastaava virasto on parin vuoden aikana palkannut yli 700000 ihmistä, joiden työt päättyvät lähikuukausina. Pelkästään alkukesän aikana työnsä on menettänyt 225000 henkeä. Uusien töiden saaminen on vaikeaa, sillä työttömyys on edelleen korkealla ympäri maata taantuman vuoksi.

Taantumalla oli osuutensa myös siihen, että laskentaviraston palkkaama väki on tällä kertaa ollut koulutetumpaa kuin koskaan aiemmin.

Yhdysvaltain väestönlaskenta tehdään 10 vuoden välein. Tulos ratkaisee muun muassa edustajainhuoneen paikkajaon osavaltioiden kesken.

(MTV3 - STT)

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot