Mainos
Mainos

NYT: Israel uhmaa YK:ta – suunnitteilla 600 asuintaloa Itä-Jerusalemiin

Israel aikoo rakentaa tuhansia uusia asuntoja Itä-Jerusalemiin YK:n päätöslauselmasta huolimatta, kertoo New York Times.  

Lehden mukaan Jerusalemin kunnallishallinto aikoo hyväksyä keskiviikkona noin 600 asuintalon eli noin 5 600 uuden kodin rakentamisen Itä-Jerusalemiin. 

YK:n turvallisuusneuvoston päätöslauselman mukaan Israelin rakentamat siirtokunnat rikkovat kansainvälistä oikeutta ja Israelin tulisi lopettaa niiden rakentaminen.  
Siirtokuntalaisia asuu 430 000 Palestiinan Länsirannalla ja noin 200 000 Länsirantaan kuuluvassa Itä-Jerusalemissa.

Israelin siirto ei tule yllätyksenä, sillä maan pääministeri Benjamin Netanjahu ilmoitti perjantaisen YK:n äänestyksen jälkeen, ettei Israel aio noudattaa päätöstä.  

YK:n turvallisuusneuvoston 14 jäsentä 15:stä äänesti päätöslauselman puolesta. Yhdysvallat pidättäytyi äänestämästä. 

Netanjahun on kerrottu kutsuneen koolle päätöslauselman puolesta äänestäneiden maiden suurlähettiläitä. Israelilaisviranomaisten mukaan jokaista lähettilästä aiottiin nuhdella henkilökohtaisesti. 

Netanjahu kutsui myös Yhdysvaltain suurlähettilään luokseen äänestyksen jälkeen. Viranomaislähteen mukaan Netanjahu ja Yhdysvaltain suurlähettiläs ovat jo tavanneet, mutta lähde ei kertonut, mistä kaksikko oli keskustellut.

CNN: Israelin sormi osoittaa kohti Obamaa

Israelilla on todisteita, joiden mukaan Yhdysvaltain presidentin Barack Obaman hallinto oli YK:n päätöksen takana, kertoi Netanjahun tiedottaja David Keyes CNN:llä myöhään maanantaina. 

Keyes sanoi, ettei Israel aio julkistaa tietoja, vaan niiden paljastaminen jää tulevan presidentin Donald Trumpin hallinnon päätettäväksi. 

CNN:n tietojen mukaan Netanjahu on rajoittanut tilapäisesti suhteita päätöslauselman puolesta äänestäneiden maiden suurlähetystöihin. Netanjahu ei aio tavata näiden maiden ulkoministereitä, eikä maiden lähettiläitä oteta vastaan Israelin ulkoministeriössä. Lisäksi israelilaisministerien vierailuita maihin rajoitetaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme