Mainos
Mainos

Obama Bostonin muistotilaisuudessa: Tulemme löytämään syylliset

Bostonin maratonin pommi-iskujen uhreja on muistettu uskontojen yhteisessä rukoustilaisuudessa. Paikalle oli saapunut myös presidentti Barack Obama puolisoineen.

– Olemme täällä vahvistamassa, että kaupungin henki on rikkumaton, presidentti sanoi.

Hän lohdutti myös pommi-iskuissa haavoittuneita.

– Me kaikki olemme kanssanne, te juoksette jälleen, presidentti lupasi.

Obama vannoi, että syylliset saadaan kiinni ja vastaamaan teoistaan.

– Kyllä, me tulemme löytämään teidät ja kyllä, te joudutte oikeuden eteen, Obama julisti.

Kirkon ympärille oli kerääntynyt sankka väkijoukko ennen tilaisuutta, ja jotkut olivat seisseet jonossa yli yön varmistaakseen sisäänpääsyn.

– En ole nukkunut silmällistäkään, kertoi jonossa yön odottanut Regina Fisher Usa Today -lehdelle. Hän sanoi olevansa huolissaan maan turvallisuudesta.

– Välitän ihmisistä ja minuun koskee, kun viattomat joutuvat kärsimään, hän sanoi.

Paikalla oli myös Massachusettsin osavaltion entinen kuvernööri ja viime vaalien republikaaniehdokas Mitt Romney.

Obaman oli määrä tavata Bostonissa räjähdyksissä loukkaantuneita sekä pelastustöissä mukana olleita tilaisuuden jälkeen.

Epäiltyjen kuvia odotetaan

Viranomaiset eivät ole kertoneet mitään uutta tutkimusten edistymisestä. Tutkijat ovat kuitenkin löytäneet valvontakameroiden videonauhoilta kaksi henkilöä, joita kuvataan ”mahdollisiksi epäillyiksi”.

Amerikkalaisen median mukaan kuvat ovat varsin selkeitä, ja on mahdollista, että ne julkaistaan myöhemmin.

Liittovaltion poliisi FBI ei ole pitänyt uusia tiedotustilaisuuksia keskiviikkoisen kaaoksen jälkeen. Tuolloin mediassa levisi tieto epäiltyjen tunnistamisesta ja jopa pidätyksestä. Tiedot kumottiin, mutta liittovaltion poliisi peruutti lupaamansa tiedotustilaisuuden.

Sisäisen turvallisuuden ministeri Janet Napolitano on painottanut, että on yhä liian aikaista sanoa, ovatko teon takana kotimaiset voimat, vai onko kyseessä kansainvälinen terrorismi. Hän on myös varonut kutsumasta videolla nähtyjä henkilöitä epäillyiksi. Napolitanon mukaan viranomaiset haluavat keskustella heidän kanssaan.

(MTV3 - STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme