Mainos
Mainos

Obama ja Huckabee Iowan ykköset

Barack Obama (vas.) on voittanut demokraattien esivaalit Yhdysvaltain Iowassa ja Mike Huckabee (oik.) puolestaan republikaanipuolueen esivaalit.

Yhdysvalloissa demokraatit ja republikaanit ovat polkaisseet presidentinvaalit käyntiin Iowassa pidetyissä esivaalikokouksissa.

Demokraattien esivaalit voitti nuori senaattori Barack Obama ja republikaanien puolestaan entinen Arkansasin kuvernööri Mike Huckabee.

Obaman voitto on melkoinen isku pitkään ennakkosuosikin maineessa olleelle New Yorkin senaattorille Hillary Clintonille. Uutiskanava CNN:n mukaan Obama keräsi äänistä kaikkiaan 38 prosenttia, John Edwards 30 prosenttia ja Clinton jätettiin kolmanneksi 29 prosentin äänisaaliilla.

Obaman vahvuutena on pidetty innokasta ja nuorta vaaliorganisaatiota, joka on houkutellut ensikertalaisia vaalihuoneistoihin.

Illinoisin senaattori Obama lähteekin ensi tiistain New Hampshiren esivaaliin selkeästä johtoasemasta. Obama on luvannut muutoksia Yhdysvaltoihin, jos hänestä tulee maan ensimmäinen musta presidentti.

Republikaanien puolella voittajaksi julistetun Huckabeen kanssa lähes tasoissa ollut entinen Massachusettsin kuvernööri Mitt Romney jäi Iowassaselkeäksi kakkoseksi. Romneyta on syytetty likaisesta vaalitaktiikasta ja myös hänen mormoniuskonsa on voinut vaikuttaa äänestäjien mielipiteeseen.

Valtakunnallisia mielipidemittauksia johtanut republikaani, New Yorkin entinen pormestari Rudolf Giuliani jätti Iowan kampanjoinnissaan väliin lähes tyystin.

Huckabeen voitto yllättävän selvä

Baptistipastori ja entinen kuvernööri Mike Huckabee nousi Iowassa republikaanien esivaalikokousten yllättävän selkeäksi voittajaksi. Hän sai 34 prosenttia äänistä verrattuna päävastustajansa Mitt Romneyn saamaan 25 prosentin äänisaaliiseen.

Huckabee pääsi juhlimaan voittoaan jo ääntenlaskun varhaisessa vaiheessa, kun entinen kuvernööri Romney kiirehti tunnustamaan tappionsa.

- Tämä erä meni Huckabeelle, hän tyytyi toteamaan.

Menestys valoi rohkeutta Huckabeehen.

- Tämä on uusi päivä Yhdysvaltain politiikassa. Tämä alkoi tänään Iowassa, mutta se ei pääty tänne, vaan Washingtoniin, hän sanoi viitaten lopullisen tavoitteeseensa Valkoiseen taloon.

Muista republikaaneista Fred Thompson ja John McCain saivat kumpikin 13 prosenttia äänistä.

"Ei vielä laajempaa johtopäätöstä"

Ulkopoliittisen instituutin johtajan Raimo Väyrysen mukaan Iowan vaaleista ei voi vielä tehdä johtopäätöksiä. Hän muistuttaa, että Iowan esivaalit eivät ole aidot vaalit, vaan kahden pääpuolueen puolueosastojen kokous.

- Kaiken kaikkiaan vain 10 prosenttia Iowan äänioikeutetuista osallistuu, mistä ei voi tehdä johtopäätöksiä koko USA:ta silmällä pitäen. Toisaalta ensimmäistä esivaalia luetaan suurennuslasilla Suomessa asti, Väyrynen sanoo.

- Kun muistetaan vaikkapa 1992 esivaaleja, niin Bill Clinton sijoittui Iowassa kolmanneksi. Mutta on tietynlainen yllätys, että Obama voitti (Hillary) Clintonin ja että poliittisesti kokematon Huckabee nousee näin kärkeen.

Väyrynen arvioi, että New Hampshiressa on tiedossa toisenlainen esivaali.

- Vaikea kuvitella, että Huckabee pystyisi aivan toisissa oloissa jatkamaan voittokulkuaan. Olisi epätavallista, ellei naapuriosavaltion Mitt Romney kykenisi sijoittumaan hyvin New Hampshiressa, ehkä jopa voittamaan. Jos hän ei pärjää siellä hyvin, hänen tarunsa alkaa olla lopussa, Väyrynen arvioi.

Helmikuun 5. päivänä on tiedossa esivaalirypäs, kun samaan aikaan äänestetään yli 20 osavaltiossa. Virallisesti ehdokkaat nimetään elo-syyskuun vaihteessa ja presidentti Yhdysvalloissa valitaan marraskuun alussa.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme