Mainos
Mainos

Obama perui tapaamisen Putinin kanssa – meneekin Ruotsiin

Yhdysvaltain presidentti Barack Obaman hallintoon kuuluva virkamies on kertonut uutistoimisto Reutersille, että Obama peruu tapaamisensa Venäjän presidentti Vladimir Putinin kanssa. Presidenttien oli määrä tavata Moskovassa ensi kuussa.

– Työskentelemme vielä Venäjän kanssa asioissa, joissa voimme saavuttaa yksimielisyyden, mutta oli presidentin ja hänen kansallisen turvallisuustiiminsä yksimielinen päätös, että tapaamisessa ei ole järkeä tämänhetkisessä ilmapiirissä, Valkoisen talon kansallisen turvallisuuden apulaisneuvonantaja Ben Rhodes kertoi uutistoimisto AP:lle.

Obama vahvisti aiemmin osallistuvansa G20-maiden huippukokoukseen Venäjällä, vaikka Yhdysvaltain ja Venäjän välit ovat kiristyneet viime kuukausina. Valkoinen talo ilmoitti aiemmin, että presidenttien kahdenkeskeisen tapaamisen tarve arvioidaan erikseen.

Obama kertoi NBC:n Tonight Show'ssa pettyneensä, kun Venäjä päätti myöntää väliaikaisen turvapaikan amerikkalaiselle tietovuotajalle Edward Snowdenille. Yhdysvallat olisi halunnut Snowdenin kotimaahan vastaamaan teoistaan.

Valkoisen talon virkamiehen mukaan Obama vierailee Putinin tapaamisen sijaan syyskuussa Ruotsissa.

Tapaamisen peruuntuminen viilentää Yhdysvaltain ja Venäjän entisestään jäisiä välejä. Snowdenin tapauksen lisäksi välejä ovat lähiaikoina huonontaneet esimerkiksi Venäjän Syyrian sisällissodassa presidentti Bashar al-Assadin joukoille antama tuki ja Yhdysvaltain Itä-Eurooppaan pystyttämä ohjuskilpi. Myös maiden väliset kiistat ihmisoikeus- ja adoptiokysymyksissä ovat kiihtyneet viime aikoina.

– Koska olemme edistyneet heikosti esimerkiksi ohjuspuolustusta, aserajoituksia, kauppasuhteita, globaaleja turvallisuusasioita, ihmisoikeuksia ja kansalaisyhteiskuntaa koskevissa kysymyksissä, ilmoitimme Venäjän hallinnolle, että olisi rakentavampaa lykätä tapaamista, kunnes saavutamme lisää tuloksia, Valkoisen talon tiedottaja Jay Carney kertoi AP:lle.

(MTV3 – Reuters – AP – AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme