Mainos
Mainos

Obamasta vai Romneysta USA:n seuraava presidentti? Näin uskoo Esko Aho

Yhdysvaltain asiantuntija Esko Aho uskoo, että presidentti Barack Obama voittaa Yhdysvaltain vaalit, vaikka asetelma on äärimmäisen tasainen.

Aho on perehtynyt Yhdysvaltain-asioihin viimeksi Harvardin Kennedy Schoolissa.

– Ongelma on tietenkin siinä, saako hän valitsijamiesten enemmistön lisäksi kansan äänten enemmistön. Pelkään, että hän ei saa. Syntyy siis tilanne, että presidentiksi valitaan henkilö, jolla ei ole äänestäjien enemmistön tukea, sanoo Aho MTV3 Uutisten haastattelussa.

Monet pelkäävät Ahon mukaan, että kyseisenlainen vaalivoitto jättäisi loven presidentin uskottavuuteen ja toimintakykyyn.

– Näinhän kävi vuonna 2000, kun George W. Bush valittiin presidentiksi. Hän ei koskaan saanut presidenttinä tiettyjen demokraattien hyväksyntää ja nyt on vähällä, että Obamalle käy samalla tavalla. Se heikentää hänen mahdollisuuksiaan viedä läpi tiettyjä taloudellisia uudistuksia ja julkisen talouden tervehdyttämistoimia, jotka taas Yhdysvaltain kannalta ovat erittäin tärkeitä.

Aho ei loppujen lopuksi näe kovin suurta eroa Obaman ja republikaanien Mitt Romneyn välillä.

– Sisäpolitiikan kannalta valinnalla on kuitenkin suuri merkitys. Tässä rebublikaanit käyvät tietynlaista viimeistä taistoa. Jos he eivät nyt pysty voittamaan, neljän vuoden kuluttua voittaminen on vielä vaikeampaa ajatellen väestön rakennetta.

Yhdysvalloissa presidenttiehdokkaiden kannatus on tuoreen mittauksen mukaan täysin tasoissa. Presidentti Barack Obamaa ja hänen haastajaansa, republikaanien Mitt Romneya kannattaa kumpaakin 48 prosenttia äänestäjistä.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme