Mainos
Mainos

Oliver löysi merkillisen setelin kymmenen vuotta sitten – vaiheikas seikkailu johdatti hänet idolinsa jäljille

Jönköpingistä kotoisin oleva Oliver Bergström löysi lapsena setelinpuolikkaan, jossa oli viesti. Kymmenen vuoden odotuksen jälkeen hänelle selvisi, mitä viesti tarkoitti.

- 13/8-07 Tavataan kymmenen vuoden päästä Norrahammarin padolla kello 12:00

Setelin viesti on pohdituttanut Oliveria pienestä pitäen. 21-vuotias Oliver ei kuitenkaan muista, mistä hän setelin aikoinaan löysi, Jönköpings-Posten kertoo.

Sunnuntaina, 13.8.2017, Oliver suuntasi Norrahammariin. Toiveena oli tavata henkilö, jolla setelin toinen puolikas todennäköisesti olisi.

Hän istui autossaan ja odotti innolla elämänsä tapaamista. Oliver oli pohtinut kymmenen vuotta, millainen tapaaminen voisi olla. Ehkä hän tapaisi multimiljonäärin? Ehkä hän tapaisi jonkun, jolla on hallussaan aarrekartta?

Päästyään Norrahammariin hän kyseli paikallisilta, mistä padosta voisi olla kyse.

Useat vastasivat Oliverille, että kyseessä voisi olla Massadammen.

07 vai 01?

Oliver saapui paikalle ennen puoltapäivää. Viestin kirjoittanut henkilö ei kuitenkaan saapunut paikalle - ei edes tunnin odottelun jälkeen.

Luovuttaminen ei kuitenkaan tullut kyseeseen. Oliver kirjoitti illalla Facebookiin pitkän päivityksen ja pyysi ihmisiltä apua mysteerin selvittämiseen.

Maanantai-iltaan mennessä yli 2000 ihmistä oli jakanut päivityksen. Monet myös pohtivat päivityksessä, että olisiko Oliver lukenut päivämäärän väärin?

Ehkä viestissä ei lukenutkaan 13/8-07, vaan 13/8-01. Jos viesti olisi kirjoitettu vuonna 2001, silloin Oliverin olisi pitänyt mennä padolle vuonna 2011.

Useat mediat ottivat Oliveriin yhteyttä päivityksen jälkeen. Kun Oliver oli puhumassa setelistään radiossa, radiota sattui kuuntelemaan myös setelin omistaja.

"Maailma on melko pieni paikka"

Viestin kirjoittaja oli ajamassa bussia, kun hän kuuli jonkun puhuvan radiossa hänen kodissaan tallessa olevan setelin toisesta puolikkaasta.

Hän muisti, kuinka oli jo edesmenneen ystävänsä Magnus Bergströmin kanssa istunut iltaa ja pohtinut elämää. Tuolloin hän oli sopinut Bergströmin kanssa, että he tapaisivat Norrahammarissa sijaitsevalla padolla.

Timo Nikula päätti soittaa lähetykseen ja kertoa Oliveria useita vuosia vaivanneen mysteerisetelin taustan.

Oliverin oli vaikea uskoa korviaan, kun Timo mainitsi Bergströmin nimen.

- Hän oli viimeinen ihminen, jolle ajattelin setelin kuuluvan. Huomaa, että maailma on melko pieni paikka, kun löydän setelin joka kuului edesmenneelle enolleni, joka oli idolini, Oliver kertoi.

Nyt Oliverilla ja Timolla on toistensa yhteystiedot ja he suunnittelevat tapaamista.

- Magnus varmaan istuu ja nauraa jossakin tälle, Timo sanoi.

- Ei ole mahdotonta ajatus, että saan uuden ystävän. Jos en ystävää, niin ainakin kuulen joitain hauskoja tarinoita enostani, Oliver mietti.


Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot