Mainos
Mainos

Oluen mainontaan tiukemmat säännöt Venäjällä

Ensi kuun alkupuolella voimaan tuleva uusi laki määrää muun muassa, että olutmainoksissa radiossa tai televisiossa ei saa käyttää ihmisiä eikä eläimiä tai väittää, että olut veisi janon.

Venäjä rajoittaa oluen mainontaa kovalla kädellä. Uuden lain mukaan olutmainoksia ei saa olla radio- ja televisiolähetyksissä aamuseitsemän ja iltakymmenen välisenä aikana, ja myös sallituille mainoksille asetetaan tiukkoja ehtoja.

Kreml ilmoitti tiistaina, että presidentti Vladimir Putin on allekirjoittanut lain, joka tulee voimaan 5. syyskuuta. Laki heijastaa Venäjän johdon kasvavaa huolta alkoholinkäytöstä ja sen aiheuttamista haitoista. Yritykset saada venäläiset luopumaan vuosisatoja kestäneestä ihastuksestaan votkaan on antanut hyvän ponnahduslaudan oluen kulutukselle.

Uuden lain mukaan mainokset eivät saa viestittää, että oluen nauttiminen toisi menestystä esimerkiksi ihmissuhteissa tai urheilussa. Mainoksissa ei saa olla ihmisiä, eläimiä eikä edes animaatiohahmoja. Mainostajat eivät myöskään saa väittää, että olut veisi janon. Vähintään 10 prosenttia mainosajasta tai -tilasta on käytettävä tiedotukseen oluenjuonnin haitoista.

Laki on aiheuttanut jo ennalta huolta televisioyhtiöille ja urheilujärjestöille. Monet urheilutapahtumat kun yleensä lähetetään päiväsaikaan tai alkuillasta, ja monien joukkueiden asuja komistavat olutmainokset. Virallisesti olut luokitellaan Venäjällä virvoitusjuomaksi ja sitä on saatavissa ympäri vuorokauden lähes kaikista kioskeista samaan hintaan kuin tuoremehua. Mitään ikärajoituksia ei ole myöskään asetettu oluen ostajille.

(MTV3-STT-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme