Mainos
Mainos

Opiskelu taas käyntiin murha-yliopistossa

Virginia Techin yliopistoalueelle on pystytetty runsaasti muistomerkkejä, joille tuodaan koko ajan lisää kukkia, Yhdysvaltain lippuja, viestejä ja kynttilöitä.Myös murhaaja on saanut oman muistokivensä.

Yhdysvalloissa Virginia Techin yliopistoalue on palaamassa pikkuhiljaa normaalirutiineihin. Sen jälkeen kun korealais-amerikkalainen Cho Seung Hui tappoi yliopistossa 32 ihmistä itsensä lisäksi, valtaosa amerikkalaisista opiskelijoista lähti viikon lomalle kotiinsa. Nyt opiskelijat ovat palanneet - monet vanhempiensa saattelemana.

Luennot alkavat tänään maanantaina noin klo 16-18 Suomen aikaa.

- Tunteeni ovat sekalaiset. Toisaalta olen iloinen, että yliopisto on päättänyt jatkaa opetusta, toisaalta pelkään, mitä tunnen maanantaiaamuna , kertoo tiedotusta ja viestintää opiskeleva Amy Berry.

Kaikkialla laajaa kampusta on muistomerkkejä uhreille. Niille on kasaantunut jo valtavasti kukkia ja uusia tuodaan jatkuvasti. Ihmiset rukoilevat ja halaavat toisiaan kukkameren äärellä. Kukkien lisäksi paikalle on jätetty viestejä, valokuvia ja Yhdysvaltain lippuja.

Myös murhaaja on saanut muistopaikan alueelle. Laajaan puoliympyrään on asteltu 33 kiveä, erilleen toisistaan. Murhaajan kiven luo on myös tuotu kukkia ja lippu sekä viesti, jossa kerrotaan hänen saaneen anteeksi.

(MTV3-RTV-APTN-CBSI)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme