Mainos
Mainos

Oppilas avasi tulen koulussa Indianassa: Ainakin kaksi haavoittui – epäilty otettiin kiiinni

Yhdysvaltain Indianan osavaltiossa tapahtui perjantaina kouluammuskelu, jossa loukkaantui ainakin kaksi ihmistä.

Poliisin mukaan ammuskelussa loukkaantui yksi oppilas sekä opettaja, mutta sairaalasta on kerrottu, että tapauksen vuoksi hoidettavana olisi kolme ihmistä.

CNN kertoo, että yhdellö oppilaalla oli murtunut nilkka, mikä voi olla syynä loukkaantuneiden eri määrään.

Tapaus sattui Noblesvillen kaupungissa osavaltion keskiosissa. Poliisi otti kiinni epäillyn ampujan, jonka kerrotaan olevan koulussa opiskeleva nuori mies. 

Poliisin mukaan epäilty oli pyytänyt lupaa poistua luokkahuoneesta. Tämän jälkeen hän oli palannut sisään kahden käsiaseen kera ja alkanut ampua. Tilanne oli poliisin mukaan nopeasti ohi, ja epäilty saatiin kiinni läheltä luokkaa.

Poliisin mukaan myös tapahtumapaikan, Noblesville West Middle Schoolin, lähellä sijaitsevaa toista oppilaitosta oli uhattu.

NBC Newsin mukaan toinen koulu asetettiin joksikin aikaa poikkeustilaan tapahtuneen vuoksi. Koulun ovet suljettiin, koska hätääntyneet vanhemmat ryntäsivät paikalle hakemaan lapsiaan pois koulusta.läheistä

Viikko sitten kymmenen ihmistä kuoli Texasin Santa Fen kaupungissa tapahtuneessa kouluampumisessa. Yhdysvalloissa on sattunut tähän mennessä vuotta jo 23 kouluampumista, joissa on kuollut tai haavoittunut ihmisiä.

Juttua korjattu 26.5. klo 11.33. Poistettu jutusta aiheeseen liittymätön video.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme