Mainos
Mainos

Orpo rauhoittelee Italian kansanäänestyksen aiheuttamia eurohuolia

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok.) rauhoittelee Italian kansanäänestyksen herättämiä huolia euron tulevaisuudesta.

Orpo sanoo luottavansa siihen, että Italian pankkijärjestelmän kuntoa saadaan kohennettua eikä ongelmien anneta levitä laajemmalle.  

– Toki on riskejä ja huolissaan pitää olla, mutta ei tätä päästetä kriisiytymään, Orpo sanoi STT:lle euroryhmän kokouksen alla.  

Italian kansanäänestyksen seuraukset ovat tänään esillä, kun euromaiden valtiovarainministerit kokoontuvat Brysseliin. Kokous oli kalenterissa kansanäänestyksestä riippumatta.  

Äänestystä on jännitetty EU:ssa pitkin syksyä, sillä sitä on pidetty merkittävänä euron tulevaisuuden kannalta. Pääministeri Matteo Renzin haastaneet oppositiopuolueet ovat kampanjoineet eurovastaisuudella. Populistinen Viiden tähden liike on ilmoittanut ajavansa kansanäänestystä Italian eurojäsenyydestä.  
– Tässä vaiheessa ottaisin vielä aika rauhallisesti, Orpo sanoo ja viittaa kyselytutkimuksiin, joiden mukaan valtaosa italialaisista kannattaa eurojäsenyyttä.

Uudet säännöt testiin

Orpon mukaan uuden eurokriisin kärjistyminen Italian kaltaisessa isossa jäsenmaassa olisi niin vakava paikka, että se pyritään välttämään kaikin keinoin.  
Orpo pitää kansanäänestyksen tulosta odotettuna.  

– Oikeastaan koko sitä aikaa, kun minä olen ollut ministerinä, on leimannut odotus tästä kansannäänestyksestä.  

Orpo aloitti valtiovarainministerinä viime kesänä.  

Euroalueelle on rakennettu talouskriisin aikana uusia pelisääntöjä, joilla pyritään välttämään tulevat pankkikriisit. Sijoittajavastuuta on vahvistettu, mikä tekee pankkien pelastamisen veronmaksajien varoin aiempaa vaikeammaksi. Italian kansanäänestyksen tulos ja Renzin ero asettavat uudet säännöt tosielämän testiin, sillä epävarmuus vaikeuttaa entisestään ongelmapankkien mahdollisuutta löytää uutta pääomaa markkinoilta.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme