Mainos
Mainos

Osa EU-maista harkitsee Itävalta-boikotin purkua

EU-maiden kanta Itävalta-boikottiin on lieventymässä. Itävaltaa vastaan suunnattuista pakotteista luopumista aiotaan harkita monessa jäsenmaassa. Asia ilmeni, kun EU:n ulkoministerit keskustelivat Itävallan tilanteesta sunnuntaina Azoreilla.

Suomen ulkoministeri Erkki Tuomioja arvioi, että asiassa on tapahtunut liikkumista.
-Aika monissa puheenvuoroissa katsottiin, että toimien jatkamisen tarkoituksenmukaisuutta on syytä harkita, Tuomioja kertoi kokouksen päätyttyä. Kokouslähteiden mukaan 14 maasta ainakin Espanja, Italia, Irlanti, Kreikka, Suomi ja Tanska ovat valmiit pohtimaan sanktioiden purkamista.

Tuomioja kertoi, että Belgian asenne on edelleen torjuva. Ranskan Hubert Vedrine ilmoitti välittävänsä keskustelun maansa johdolle. Tuomiojan mukaan on mahdollista, että Ranskankin kanta on lieventynyt.
-Ehkä Ranska ajattelee, että he ovat seuraava puheenjohtajamaa ja se voi vähän vaikuttaa puheisiin, Tuomioja sanoi.

Tuomioja korosti, että asiasta päättäminen kuuluu valtioiden päämiehille. Tuomioja kertoi välittävänsä keskustelun sisällön presidentti Tarja Haloselle ja pääministeri Paavo Lipposelle

(STT)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme