Mainos
Mainos

Osama bin Ladenin suosio laskussa muslimimaissa

Ennen Lontoon itsemurhaiskuja tehty kysely kertoo, että muslimit eivät enää usko terrorismiin yhtä paljon kuin kaksi vuotta sitten.

Osama bin Ladenin ja itsemurhaiskujen kannatus on tuoreen kyselyn mukaan laskenut selvästi islamilaisissa maissa. Esimerkiksi Marokossa enää 26 prosenttia ihmisistä luottaa bin Ladeniin, kun vielä kaksi vuotta sitten 49 prosenttia sanoi luottavansa saudisyntyiseen terroristiin.

Laajassa tutkimuksessa oli mukana ihmisiä kuudesta islamilaisesta maasta: Marokosta, Pakistanista, Turkista, Indonesiasta, Jordaniasta ja Libanonista. Näiden lisäksi näkemyksiä peilattiin yhdeksässä Pohjois-Amerikan ja Euroopan maassa. Amerikkalaisen tutkimuslaitoksen Pew Research Centerin tekemään kyselyyn osallistui kaikkiaan 17000 ihmistä.

- Terrorismin kannatus on laskussa muslimimaissa ja myös Osama bin Ladenin tuki on hupenemassa. Niin ikään itsemurhaiskut saavat entistä vähemmän tukea, sanoi laitoksen johtaja Andrew Kohut.

- Tämä on hyvä uutinen, vaikka edelleenkin melkoinen määrä ihmisiä tukee bin Ladenia näissä maissa, Kohut muistutti.

Libanonissa kyselyyn osallistuivat sekä muslimit että kristityt ja vain 2 prosenttia sanoi luottavansa jossain määrin bin Ladeniin. Pari vuotta sitten luku oli 14 prosenttia. Turkissa bin Ladenin tuki oli laskenut 15 prosentista 7 prosenttiin. Indonesiassa lasku oli 58 prosentista 35 prosenttiin. Sen sijaan Jordaniassa kehitys oli päinvastainen: luottamus bin Ladeniin oli noussut 55 prosentista 60:een.

Kysely tehtiin toukokuussa eli ennen Lontoon itsemurhaiskuja.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme