Mainos
Mainos

Osti korun romukaupasta parilla kympillä – paljastui tuhansien arvoiseksi

Brittiläisellä Thea Jourdanilla ei ollut aavistustakaan millaisen löydön tämä teki ostaessaan 20 punnalla näyttävän rintakorun romukaupasta. Naisen helynä pitämä koru paljastui nimittäin myöhemmin tuhansien arvoiseksi.

Jourdanin ostamassa korussa oli keskellä suuri punainen kivi ja ympärillä 27 pienempää kirkasta kiveä. Nainen uskoi kaikkien kivien olevan lasia.

–Olin ihan varma, että koru on arvoton, mutta näyttävä hely, Jourdan kertoo Daily Mailissa.

Hän antoikin muun muassa Imogen-tyttärensä leikkiä vapaasti korulla.

–Pelottaa ajatella, kuinka Imogen vaati saada pitää korua mitä kummallisimmissa paikoissa kuten postiin mennessä tai koulunäytelmässä. Hän olisi helposti voinut hukata sen monta kertaa. Ja mikä kauheinta, en olisi varmaan huomannut sitä.

Arvo paljastui vahingossa

Jourdanin kertoman mukaan korun arvo alkoi paljastua, kun tämä vei kihlasormuksensa arvioitavaksi paikalliselle kultasepälle. Tuolloin kultaseppä kiinnitti huomionsa naisen korurasiassa olleeseen rintakoruun.

Jourdanin järkytykseksi korukauppias arvioi rintaneulaa ympäröivien 27 kiven olevan aitoja timantteja. Korun keskellä olevan ison kiven hän arvioi sen sijaan olevan lasia.

Tapauksen innostamana Jourdan lähetti kuvan korusta Bonhams'in huutokauppatalolle, josta otettiin naiseen välittömästi yhteyttä. Tietämättä mikä korussa oleva iso kivi on, huutokauppatalo arvioi korun arvoksi 1500 – 2000 puntaa.

Myöhemmissä tarkasteluissa paljastui, että korun suuri kivi on topaasi. Tiedon myötä huutokauppatalo nosti arvioitaan korun arvosta 3000 – 4000 puntaan.

Koru kaupataan Bonhams'in huutokaupassa 8. joulukuuta, jossa nähdään lopullisesti kuinka suureksi korun hinta nousee.

–Olen hieman surullinen siitä, että Imogen menettää nyt sen. Mutta laitamme siitä saamamme rahat hänen koulutustaan varten ja hankimme vähän viisauden helmiä. Se on mielestäni ihan reilu vaihtokauppa, Jourdan toteaa.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme