Mainos

Oulun yliopisto aloittaa koulutusohjelman kiinalaisyliopiston kanssa – sata opiskelijaa jo ensi syksynä

Oulun yliopisto aloittaa englanninkielisen ohjelmistotuotannon kandidaattiohjelman kiinalaisen Nanjing Institute of Technologyn (NJIT) kanssa.

Nelivuotiseen ohjelmaan otetaan sata opiskelijaa vuodessa ensi syksystä alkaen. 
Oulun yliopisto tuottaa ohjelmaan 18 kurssia, eli hieman alle puolet ohjelman kursseista. 

Kaikkien kurssien on kuitenkin täytettävä molempien yliopistojen laatuvaatimukset ja opiskelijat saavat tutkinnon molemmista yliopistoista. 

Lukukausimaksuja maksavat opiskelijat vaativat laatua 

Yhteistyön valmistelua johtanut professori Markku Oivo on innoissaan yhteistyöstä Kiinan kanssa. 

– Maa panostaa voimakkaasti tieto- ja viestintäteknologiaan ja kansainvälistymiseen, ja tämä on hyvä vaihe tulla mukaan. Kiinassa ollaan todella pitkällä esimerkiksi sähköautojen, älykkäiden kaupunkien ja verkkokaupan saralla, hän sanoo tiedotteessa.

Uuden koulutusohjelman aloittaminen on merkittävää myös Oulun yliopiston ja opettajien kansainvälistymisen kannalta. Oulun yliopiston opettajien on tarkoitus opettaa Kiinassa 2–3 viikon intensiivijaksoina, minkä jälkeen opetus jatkuu etäopetuksena. 

– Opiskelijat maksavat opinnoistaan lukukausimaksua, joten laadun on oltava hyvää, Oivo kertoo.

Kyse on yliopiston tähän asti suurimmasta koulutusvientihankkeesta. Samalla se on yksi yliopiston suurimmista ulkoisesti rahoitetuista hankkeista ylipäätään.

Yhteistyön ensimmäinen vaihe kestää kymmenen vuotta.

Oulun yliopiston ja Nanjing Institute of Technologyn välinen sopimus tähtää vielä kolmeen uuteen yhteiseen koulutusohjelmaan.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot