Mainos
Mainos

Outo keuhkokuume vaivaa USA:n armeijaa Irakissa

Outo keuhkokuume-epidemia vaivaa Irakissa olevia amerikkalaissotilaita. Sodan alkamisen jälkeen jo sata sotilasta on sairastunut tautiin ja kaksi kuollut.

Armeija on aloittanut erityistutkimukset tapausten johdosta, mutta sen mukaan toistaiseksi mitään poikkeuksellista ei ole tapahtunut. Tilastot kertovat kuitenkin toista.

Tavallisesti koko Yhdysvaltain armeijassa todetaan vuoden aikana yhdeksän vakavaa keuhkokuumetapausta 10 000 sotilasta kohti.

Pelkästään Irakissa vajaan puolen vuoden aikana jo viisitoista sotilasta on pitänyt kytkeä hengityskoneeseen. Todisteet eivät myöskään puhu paikallisen epidemian puolesta, sillä sotilaita on sairastunut eri puolilla Irakia.

Armeijan lääkintäviranomaiset kuitenkin korostivat, ettei todisteita kemiallisille tai biologisille aseille altistumisesta tai sars-viruksesta ole.

(MTV3-STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme