Mainos
Mainos

P-Korea: Ennen ydinneuvotteluja selvyys USA:n hallituksesta

Koreat, Yhdysvallat, Japani, Venäjä ja Kiina ovat käyneet kolme neuvottelukierrosta Pohjois-Korean ydinohjelmasta. Neljättä viime syksyksi kaavailtua kierrosta Pohjois-Korea boikotoi.

Pohjois-Korea on tehnyt selväksi, ettei se palaa ydinohjelmaansa koskeviin kuusikantaneuvotteluihin ennen kuin Yhdysvaltain presidentin George W. Bushin uusi hallitus on valmis ja maa on luopunut vihamielisestä politiikastaan Pohjois-Koreaa kohtaan.

Pohjois-Korean ja Yhdysvaltain edustajat tapasivat kahdesti New Yorkissa marraskuun lopussa ja joulukuun alussa, mutta eivät edistyneet kysymyksessä neuvottelujen aloittamisesta uudelleen, kertoo Pohjois-Korean ulkoministeriön edustaja uutistoimisto KCNA:n mukaan.

Edustajan mukaan tapaamisista ei millään lailla ilmennyt, että Yhdysvallat olisi halukas muuttamaan suhtautumistaan Pohjois-Koreaan.

- Tässä tilanteessa on selvää, että kuuden osapuolen neuvottelut eivät toisi mitään tuloksia, hän jatkoi.

Pohjois-Korea haluaa odottaa Bushin uuden hallituksen valmistumista, joskaan sillä ei ole suuria odotuksia hallituksen suhteen.

(MTV3-STT-Reuters-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme