Mainos

Pääministeri Sipilä: Välillä on hyvä pysähtyä muistamaan EU:n hyötyjä

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) arvioi, että EU:lla on nyt hyvä yhteinen pohja, josta se voi lähteä eteenpäin Britannian erotessa. EU-maat allekirjoittivat Rooman 60-vuotisjuhlassa julistuksen, jossa ne linjaavat unionin tulevaisuutta.

Sipilä pitää hyvänä, että Euroopan unioni pysähtyy välillä miettimään myös saavutuksiaan. Hän toivoo, että ihmiset huomaisivat, mitä kaikkea hyvää EU on tuonut mukanaan. Käytännön elämään vaikuttavat niin vapaa liikkuvuus, mahdollisuus hakea töitä unionin alueella kuin yhteinen valuutta. Kaikki asioita, joita moni pitää nykyään itsestäänselvyytenä.

– Tällaisina päivinä korostuvat asiat, joista olemme samaa mieltä eli yhtenäisyys, yhtenäinen arvopohja, se mitä olemme saaneet yhdessä aikaiseksi, Sipilä sanoi suomalaistoimittajille.

EU-johtajat paistattelivat Capitolium-kukkulalla kilpaa helottavan auringon kanssa. Rooman-sopimusten 60-vuotisjuhla antoi eripuraisille jäsenmaille mahdollisuuden kerrankin korostaa yhtenäisyyttään.

– Totta kai tunnistamme ne haasteet, joita edessä on, mutta välillä pitää pistää pöydälle myös se mitä on saatu aikaiseksi, Sipilä sanoi.

Ympäri Eurooppaa populistiset EU-vastaiset puolueet onnistuvat kuitenkin puhuttelemaan kansalaisia. Mitä EU on tehnyt väärin?

Sipilä uskoo, että ihmisten mielipiteisiin on vaikuttanut yleinen kriisitunnelma, joka on ympäröinyt EU:ta viimeiset kymmenen vuotta.

– Ne asiat, joista ollaan eri mieltä, korostuvat. Ainahan, kun on näin monta maata, löytyy myös erimielisyyksiä.

 

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot