Mainos
Mainos

Pääministeri: Zimbabwe kuntoon neljällä miljardilla eurolla

Zimbabwen tuore pääministeri ja entinen oppositiojohtaja Morgan Tsvangirai sanoo, että kriisiin joutuneen eteläisen Afrikan maan pelastamiseen tarvitaan viisi miljardia Yhysvaltain dollaria (noin neljä miljoonaa euroa).

Tsvangirai esitti arvionsa tavattuaan Etelä-Afrikan presidentin Kgalema Motlanthen tänään. Motlanthe on kutsunut eteläisen Afrikan valtiovarainministerit ensi viikoksi yhteen keskustelemaan siitä, mitä Zimbabwen pelastamiseksi on tehtävistä.

Ennen suhteellisen vauras Zimbabwe on joutunut pahaan kurimukseen itsevaltaisen presidentin Robert Mugaben huonon hallinnon vuoksi. Maa kärsii suurtyöttömyydestä, kolerasta ja hyperinflaatiosta.

Muun muassa opettajat, lääkärit ja sairaanhoitajat ovat olleet lakossa jo viime vuodesta, koska eivät ole saaneet palkkojaan. Tsvangirai lupasi, että palkat maksetaan inflaation vuoksi vastedes Yhdysvaltain dollareissa.

Hän sanoi, että maassa otetaan käyttöön Zimbabwen dollarin lisäksi myös Yhdysvaltain dollari sekä Etelä-Afrikan randi.

(MTV3-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme