Mainos
Mainos

Paavi hyökkäsi pop-kulttuuria vastaan

Paavi Benedictus XVI on varoittanut puheessaan Australian Sydneyssä maailman vääränlaisista esikuvista. Paavi on puhunut Sydneyn katolisten Maailman nuorten päivä- tapahtuman kuulijoille.

Paavi hyökkäsi puheessaan muun muassa populaarikulttuuria ja kuluttamista vastaan. Paavin mukaan maailma on kasvanut huolestuttavasti ahneuden ja vääränlaisten esikuvien suuntaan. Hän kyseenalaisti median suhtautumisen populaarikulttuuriin ja kritisoi median tapaa käsitellä väkivaltaa ja seksiä viihteen näkökulmasta.

Puheessaan hän ilmaisi huolensa maailman luonnonvarojen yltiöpäisestä tuhlaamisesta.

Juhliin on saapunut yli 200 000 osallistujaa ympäri maailmaa. Paikalliset tiedotusvälineet ovat nimenneet päivän supertorstaiksi, sillä vierailun arvellaan keräävään Sydneyn kaduille jopa puoli miljoonaa uteliasta.

Kaupungin maamerkkinä toimivan oopperatalon liepeillä oli jo aamuvarhain tuhansia ihmisiä, jotka toivoivat näkevänsä edes vilahduksen paavista tämän venesaattueen matkatessa kaupungin satamaan.

- Me pysymme tässä kunnes paavi tulee, sanoi Julie Somerville, joka oli tullut kaupunkiin lapsenlapsensa ja ystäviensä kanssa.

Iltapäivällä paavin oli lisäksi määrä kiertää kaupunkia erikoisvalmisteisessa popemobilessaan.

81-vuotias paavi saapui Australiaan jo sunnuntaina, mutta käytti ensimmäiset päivät lepäämiseen.

(MTV3-STT–AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme