Mainos
Mainos

Paavi suunnittelee puhetta jo sunnuntaiksi

Paavi aikoo esiintyä videolinkin välityksellä Vatikaanin yliopistoihin tuleville pappisseminaarilaisille.

Paavi Johannes Paavali II suunnittelee ensimmäistä julkista esiintymistään sairaalaan joutumisensa jälkeen. Paavi aikoo sunnuntaina puhua sairaalahuoneestaan videolinkin välityksellä Vatikaanin yliopistoihin tuleville pappisseminaarilaisille, jotka kokoontuvat messuun Pietarinkirkkoon. Asiasta kertoi Ansa-uutistoimisto.

Paavi on toipumassa tasaisesti flunssasta ja hengitysvaikeuksista, Vatikaani ilmoittaa. Vatikaanin mukaan paavi kuitenkin pysyy sairaalassa vielä useita päiviä.

Paavi vietti sairaalassa rauhallisen yön, ja hänen yleiskuntonsa on kohentunut, todetaan Vatikaanin lyhyessä lausunnossa.

Vatikaanin tiedottaja Joaquin Navarro-Valls kertoi, että lääkäreiden tekemien tutkimusten tulokset ovat olleet rohkaisevia. Hän arvioi, että lääkärit päästävät paavin noin viikon päästyä pois Gemellin sairaalasta.

- Henkilökohtaisen kokemukseni mukaan - aina kun minulla on ollut flunssa - se kestää noin seitsemän päivää, hän sanoi uutistoimisto AFP:n mukaan.

Paavi kiidätettiin sairaalaan tiistai-iltana hengitysvaikeuksien vuoksi. Hän on 84-vuotias ja sairastaa Parkinsonin tautia.

Vatikaanin on määrä tiedottaa paavin terveydentilasta seuraavan kerran huomenna alkuiltapäivästä Suomen aikaa.

(MTV3-AFP-Reuters-STT)

Katolisen tiedotuskeskuksen johtaja Marko Tervaportti puhuu paaviudesta ja vallan siirtymisestä katolisen kirkon johdossa.
(Huomenta Suomi 02.03.2005)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme