Mainos
Mainos

Paikallismedia: Poliisi käytti kyynelkaasua Ku Klux Klaania vastustaviin protestoijiin Virginiassa

Yhdysvaltain Virginiassa poliisi on pidättänyt 23 ihmistä ja käyttänyt kyynelkaasua valkoista ylivaltaa kannattavan Ku Klux Klaanin (KKK) mielenosoitusta vastustanutta protestia hajottaessaan. Asiasta kertoo paikallinen Daily Progress -lehti.

Lehden mukaan noin 50 klaanilaista saapui Charlottesvillen kaupunkiin protestoimaan ja noin tuhat ihmistä kerääntyi vastustamaan heitä. Aseistautuneet poliisit ja metallibarrikadit erottivat mielenosoitukset toisistaan.

Ku Klux Klaanin lopetettua noin tunnin mittaisen protestinsa poliisi käytti kolme kanisteria kyynelkaasua hajottaakseen vastamielenosoittajien väkijoukon. Pidätetyt protestoijat olivat paikallismedian mukaan muun muassa yrittäneet estää Ku Klux Klaanin protestin kulun.

Vastamielenosoituksen lisäksi Charlottesvillessä järjestettiin mielenosoituspäivänä muun muassa rasistisia ja äärioikeistolaisia ryhmiä vastustavia konsertteja ja puhetilaisuuksia.

Osasyy laajaan vastareaktioon oli paikallismedian mukaan se, että KKK:n pienempi marssi nähtiin "kenraaliharjoituksena" toiselle mielenosoitukselle, joka pidetään kaupungissa 12. elokuuta. Tilaisuuden järjestää valkoista valtaa kannattava bloggari ja kaupunkiin odotetaan äärioikeistoryhmiä.

KKK kertoi saapuvansa aseistautuneena 

Virginian viranomaiset antoivat Ku Klux Klanille luvan protestiin vedoten sananvapauslakeihin. Etukäteen kaupungissa pelättiin, että marssista saattaisi koitua väkivaltaisuuksia. KKK:n kannattajat ilmoittivat etukäteen olevansa aseistettuja ja valmiita puolustamaan itseään, jos joutuvat hyökkäyksen kohteeksi.

KKK-marssilla protestoitiin suunnitelmia poistaa kenraali Robert E. Leen patsas Charlottesvillestä. Kenraali Lee komensi Yhdysvalloista irtautuneen konfederaation eli etelän orjavaltioiden joukkoja maan sisällissodassa 1861–1865.

Vastamielenosoittajat töhrivät patsaan punaisella maalilla ennen KKK-marssin alkua.
Konfederaatin muistomerkit edustavat osalle amerikkalaisista syrjiviä ja vanhentuneita asenteita sekä mustan väestön orjuuttamista, ja niiden poistamista julkisilta paikoilta on vaadittu eri puolilla maata. Erityisesti maan eteläisissä osavaltioissa aihe on arka.

Monumenttien säilyttämisen puolustajat ovat kutsuneet niiden poistamista muun muassa historian hävittämiseksi.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme