Mainos
Mainos

Painetaanko Japanin ja Kiinan saarikiista villaisella?

Kiinan ja Japanin välisen saarikiistan ei uskota paisuvan valtioiden väliseksi konfliktiksi.

Tätä mieltä on muun muassa Japanin demokraattisen puolueen senaattori Marutei Tsurunen.

– Nuoret Kiinassa uhkaavat konfliktilla, mutta ei sellaista ainakaan täällä Japanissa pelätä, Tsurunen sanoo MTV3:n Huomenta Suomen haastattelussa.

Senaattori uskoo, että asia jätetään hyllylle ratkaisemattomana – ja painetaan villaisella. Myös Suomen ulkoministeriön Aasian ja Oseanian yksikön päällikkö Johan Schalin on optimistinen.

– Japanilla ja Kiinalla on niin suuri keskinäisriippuvuus talouden puolella, että on paljon järkiperäisiä syitä olla sytyttämättä konfliktia. Olisi vaikea kuvitella, että maat kävisivät sotilaallista selkkausta saarikiistasta, Schalin sanoo.

Yöllä rajuja mielenosoituksia Kiinassa

Kiinassa osoitettiin viime yönä laajasti mieltä. Tunteet kävivät kuumana muun muassa Japanin lähetystön edessä Kiinassa; siellä vaadittiin jopa kuolemaa japanilaisille.

– Itse kriisihän on pitkällinen, mutta ihmiset ovat alkaneet myös palata töihin, kertoo MTV3:n kirjeenvaihtaja Petri Saraste Kiinasta.

Kiina ja Japani ovat viime aikoina kiistelleet Taiwanin pohjoispuolella sijaitsevien saarten hallinnasta. Kiina kutsuu saaria nimellä Diaoyu, japanilaiset nimellä Senkaku.

Kiista on vanha, mutta kiinalaisten mitta täyttyi viime viikolla, kun Japani ilmoitti ostavansa ne yksityiseltä omistajalta. Asumattomilla saarilla sanotaan olevan arvokkaita kaasuvaroja.

(MTV3)

Katso senaattori Marutei Tsurusen haastattelu: (Huomenta Suomi 19.9.2012)

Katso ulkoministeriön Johan Schalinin haastattelu: (Huomenta Suomi 19.9.2012)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme