Mainos
Mainos

Pakistan tuomitsee USA:n ilmaiskun

Pakistanilaisten viranomaisten mukaan al-Qaida -verkoston kakkosmies Aiman al-Zawahri ei ollut kylässä, johon Yhdysvallat teki eilen ilmaiskun. Isku on kiristänyt Pakistanin ja Yhdysvaltain välejä, ja Pakistan on antanut siitä virallisen vastalauseen Yhdysvaltain suurlähetystöön.

Yhdysvaltain tekemä ilmaisku Pakistanissa on aiheuttanut diplomaattisen selkkauksen maiden välille. Pakistan pitää ilmaiskua tuomittavana, ja maa on antanut virallisen vastalauseensa Yhdysvaltain Pakistanin-suurlähettiläälle.

Televisiokanava al-Arabija on kertonut al-Qaida-lähteisiin viitaten, että iskun kohteena ollut al-Qaidan kakkosmies Aiman al-Zawahri on hengissä. Lähde oli television mukaan ollut puheyhteydessä al-Zawahriin.

Aiemmin päivällä kerrottiin, että al-Zawahri olisi kuollut ilmaiskussa Afganistanin rajalla olevassa Damadolan kylässä. Myöhemmin pakistanilaisviranomaiset kuitenkin sanoivat, että al-Zawahri ei edes ollut kylässä iskun tekohetkellä.

Yhdysvallat iski eilen pakistanilaiskylään, koska uskoi al-Zawahrin piileskelevän kylässä. Iskussa kuoli 18 ihmistä, joukossa naisia ja lapsia. Kolme taloa tuhoutui täysin.

- Alustavien tiedustelutietojen mukaan alueella oli ulkomaisia, joita kohtaan isku Afganistanin puolelta suunnattiin. Näiden toimien johdosta viattomia siviilejä kuoli, minkä me tuomitsemme, sanotaan Pakistanin ulkoministeriön lausunnossa.

Egyptiläissyntyisen al-Zawahrin tiedetään oleskelleen Damadolan kylässä, jota CIA:n kauko-ohjatut miehittämättömät lentokoneet eilen tulittivat.

Tuhannet pakistanilaiset ovat osoittaneet tänään mieltään ilmaiskua vastaan. Pakistanilaisviranomaisten mukaan tapauksen tutkinta jatkuu. Kuolleiden joukossa on paikallisten mukaan vain kyläläisiä, mutta joidenkin sotilaslähteiden mukaan viisi al-Qaidan jäsentä olisi kuollut iskussa.

Tämänpäiväinen mielenosoitus oli jo toinen Pakistanin protesti amerikkalaisjoukkojen toimiin maan Afganistanin-vastaisella rajalla tässä kuussa. Maanantaina Pakistan tuomitsi Yhdysvaltain toimet Pohjois-Waziristanissa, jossa kahdeksan siviiliä kuoli tulituksessa.

(MTV3-STT-DPA-Reuters-AFP)

(Kymmenen uutiset 14.01.2006)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme