Mainos
Mainos

Pakistanissa pato-onnettomuus

Padon murtuminen on vaatinut ainakin 60 ihmisen hengen. Satoja on kateissa.

Pakistanissa Baluchistanin maakunnassa on sattunut vakava pato-onnettomuus. Ainakin 60 ihmistä on saanut surmansa ja satoja kadonnut. Rajut vesi- ja lumisateet ovat vaatineet kuolonuhreja myös muualla maassa. Illalla uhrien kokonaismäärä oli 122.

Vesimassat peittivät useita kyliä, kun Shadi Khoren vain kaksi vuotta vanha pato murtui eilen viikon kestäneen rankkasateen jälkeen. Onnettomuus sattui lähellä Pasnin kaupunkia. Pasnin lähialueilla ja muualla Baluchistanin maakunnassa arviolta 20 000-25 000 ihmistä on jäänyt kodittomiksi tulvien seurauksena, kertoi paikallisviranomainen AFP:lle.

Veden varasta on helikoptereilla ja veneillä pelastettu 1 450 ihmistä. Pakistanin armeijan johtamia pelastusoperaatioita vaikeuttaa se, että vesi- ja lumisateet ovat katkoneet teitä ja jopa huuhtoneet 40 kilometrin pätkän rannikon valtatietä mereen.

Sateet ovat olleet rajuimmat 16 vuoteen. Ainakin 62 ihmisen kerrotaan kuolleen maan muissa osissa. Monien muiden kohtalosta ei ole tietoa. Esimerkiksi maan vuoristoisessa luoteisosassa lähellä Afganistanin rajaa 30 sotilaan joukko jäi lumivyöryn saartamaksi torstaina, eikä heihin ole sen jälkeen saatu yhteyttä, kertovat sotilasviranomaiset.

(MTV3-STT-AFP-DPA)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme