Mainos
Mainos

Pakkanen tappanut Euroopassa sata ihmistä

Sata ihmistä on kuollut kylmän sään uhreina Euroopassa viikon kuluessa. Eniten uhreja on ollut Puolassa ja Romaniassa, joissa kummassakin 36 ihmistä on menehtynyt ennätyksellisen pakkasen vuoksi.

Puolassa uhrit olivat poliisin mukaan pääosin kodittomia ja alkoholisoituneita, 40-60-vuotiaita miehiä. Lämpötila on laskenut viime öinä Puolassa paikoin alle miinus 20 asteen. Useissa kaupungeissa kodittomat eivät ole kyenneet löytämään yösijaa tupaten täynnä olevista hätämajoituspaikoista. Niin Puolan kuin Romaniankin uhrilukuihin on otettu mukaan liikenteessä liukkaan kelin ja lumisateiden vuoksi surmansa saaneet.

Moskovassa pakkanen surmasi menneellä viikolla 11 ihmistä, kertoi uutistoimisto Itar-Tass tänään viranomaisia lainaten. Pari sataa ihmistä joutui sairaalahoitoon paleltumien tai kylmettymisen vuoksi. Myös Moskovassa lämpötila on laskenut 20 miinusasteeseen. Bulgariassa kylmä sää tappoi kolme vanhahkoa ihmistä, kertoivat sanomalehdet tänään.

Itävallan pääkaupungissa Wienissä lumentulo sai aikaan liikennekaaoksen tänään, kun lumi sai autot matelemaan kävelyvauhtia pääväylillä.

Kreikassa rankkasateet häiritsivät tänään pahoin maan lento- ja laivaliikennettä. Useita lentokenttiä jouduttiin sulkemaan sateen vuoksi kokonaan, ja lentoihin oli odotettavissa viivästyksiä koko päivän ajan. Kymmenet syrjäiset vuoristokylät puolestaan jäivät Kreikassa lumen saartamiksi.

Myös Saksassa ja Itävallassa lämpömittarien lukemat ovat paikoittain pudonneet lähes miinus 20 asteeseen eli alemmas kuin miesmuistiin marraskuussa. Saksassa on pidetty öisin metroasemia avoinna asunnottomille. Lunta on Saksassa satanut viikon kuluessa eräin paikoin 20 senttimetriä. Ranskassa on menehtynyt seitsemän asunnotonta pakkasen kourissa.
(STT-DPA-Itar-Tass-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme