Mainos
Mainos

Pakolaiskuljetukset Zairesta alkavat

Zairen kapinalliset kehottivat YK:n avustusjärjestöjä tänään laatimaan suunnitelman ensimmäisen, tuhannen pakolaisen ryhmän lennättämisestä Kisanganista Itä-Zairesta. Kapinalliset olivat ilmoittaneet YK:n pakolaisjärjestölle UNHCR:lle, että hutupakolaisia oli tulossa Kisanganiin junalla Biarosta, joka sijaitsee 40 kilometriä etelään Kisanganista.

UNHCR:n edustaja Antonella Gesulfo kuvasi kapinallisten ilmoitusta yllättäväksi, mutta kertoi UNHCR:n olevan valmis tarttumaan tarjoukseen. Avustusjärjestöillä on edessään valtaisa tehtävä, mikäli ne aikovat suoriutua kymmenien tuhansien pakolaisten löytämisestä ja lennättämisestä kotiin 60 päivän kuluessa. Tämän määräajan on julistanut kapinallisten johtaja Laurent Kabila.

Gesulfo sanoi, että UNHCR oli aikonut lähettää 11 kuorma-autoa Biaroon varhain aamulla. Kapinalliset olivat kuitenkin pitäneet autojen määrää liiallisena, ja matkaan oli päässyt vain kolme autoa. Eilen kapinalliset käännyttivät takaisin YK:n avustussaattueen, joka oli pyrkimässä Biaroon.

Gesulfo ei kyennyt vahvistamaan tietoja, joiden mukaan kapinalliset ovat nostaneet huomattavasti "veroa", jota he perivät Kisanganin lentokentän käytöstä ja pakolaisten kotiuttamisesta. Biarossa oli vielä viime viikon alussa noin 30 000 pakolaista, mutta he pakenivat alueelta, kun kapinalliset ja paikalliset asukkaat olivat hyökänneet heidän leireihinsä. Läheisestä Kasesesta pakeni lisäksi 55 000 hutua.

Pakolaisryhmiä on nyt alkanut tulla metsien kätköistä takaisin kohti Biaroa. Ennen eilistä takaisinkäännytystä Biarosta avustustyöntekijät kertoivat nähneensä noin 5 000 hutun olevan palaamassa metsistä Biaroon. Pakolaisten huono kunto oli ollut järkytys jopa paljoon tottuneille avustustyöntekijöille. Kapinalliset ovat kiistäneet hyökänneensä Biaron ja Kasesen leireihin viime viikolla. Eräät avustusjärjestöt ovat kuitenkin kuvanneet "kyyniseksi petkutukseksi" kapinallisten esiintymistä pakolaisten auttajina.

YK ja Yhdysvallat eivät hyväksy ehtoja

Sekä YK että Yhdysvallat ovat ilmoittaneet pitävänsä mahdottomana pakolaisten kotiuttamista Ruandaan 60 päivässä. YK:n pääsihteeri Kofi Annan ja YK:n turvallisuusneuvosto ilmoittivat eilen, ettei pakolaisten evakuoimista voida toteuttaa. 60 päivän aikarajaa pidettiin epärealistisena mm. siksi, että noin 300 000 pakolaisen sijainti ei ole YK:n avustustyöntekijöiden tiedossa.

Myös Yhdysvallat ilmoitti hylkäävänsä Kabilan vaatimuksen. Ulkoministeriö ilmoitti kannastaan sen jälkeen kun Yhdysvaltojen lähettiläs Bill Richardson saapui Zaireen neuvottelemaan rauhan aikaansaamiseksi alueella.

Mobutu ja Kabila neuvotteluihin

Zairen sisällissodan osapuolet presidentti Mobutu Sese Seko ja kapinallisjohtaja Laurent Kabila tapaavat piakkoin. Tapaaminen järjestetään todennäköisesti eteläafrikkalaisella sotalaivalla Zairen rannikon edustalla.

Mobuton suostumuksesta kertoi Yhdysvaltain suurlähettiläs Bill Richardson, ja Kabila puolestaan ilmoitti itse olevansa valmis kohtaamaan vastustajansa.

Richardson keskusteli Mobutun kanssa Zairen pääkaupungissa Kinshasassa ja kertoi myöhemmin toimittajille, että presidentti on heti valmis tapaamaan Kabilan YK:n ja Afrikan yhtenäisyysjärjestön OAU:n suojissa. Myöhemmin Kabila ilmoitti suostuneensa Etelä-Afrikan presidentin Nelson Mandelan ehdotukseen, että hän tapaa Mobutun eteläafrikkalaisella sotalaivalla Atlantilla. Kabila teki selväksi, että hän on valmis keskustelemaan vain Mobutun erosta.

Richardson keskusteli Mobuton kanssa runsaan tunnin ja luonnehti myöhemmin keskustelua hyödylliseksi. Hän sanoi olevansa tyytyväinen siitä, että osapuolet ovat suostuneet tapaamaan, mutta lisäsi aikovansa keskustella Kabilan kanssa vielä muista yksityiskohdista kuten vapaista vaaleista.

Richardson lensi myöhemmin Lubumbashiin, jossa Kabila oleskelee. Hän aikoo käydä myös Angolassa, jota Zaire syyttää kapinallisten tukemisesta. Richardson on vaatinut Zairen sisällissotaan ratkaisua, joka johtaisi sekä siirtymäkauden hallitukseen että vapaisiin vaaleihin.

Richardson yrittää neuvotella myös niiden tuhansien Ruandan hutupakolaisten kohtalosta, jotka kapinalliset ovat ajaneet pois Zairessa olevista leireistään. Pakolaiset pakenivat viidakkoon, kun Zairen kapinalliset hyökkäsivät leireihin ja aloittivat silminnäkijöiden mukaan hirvittävän teurastuksen. Eilen osa pakolaisista palasi Kisanganin eteläpuolella olevalle Biaron leirille ja kertoi viranmaisille viime viikon tapahtumista.
(STT-AFP-Reuter)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme