Mainos
Mainos

Palestiinalaiset eivät aio tunnustaa Israelin valtiota – katkaisevat suhteensa Trumpin Israel-päätöstä tukeviin maihin

Palestiinan vapautusjärjestö PLO on päättänyt pidättäytyä tunnustamasta Israelin valtiota, mikäli Israel ei tunnusta Palestiinan valtiota vuoden 1967 rajojen mukaisesti.

Länsirannalla myöhään eilisiltana kattojärjestö PLO:n alla toimivat palestiinalaispuolueet sanoivat myös, että Isarelin vuonna 1993 allekirjoittama Oslon sopimus ei enää päde.

PLOn keskuskomitean julkaisemassa loppulausunnossa todettiin, että palestiinalaiset pysyvät aiemmassa päätöksessään lopettaa kaikki turvallisuutta koskeva yhteistyö Israelina kanssa ja nyt myös katkaisevansa suhteet niihin maihin, jotka tunnustavat Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja siirtävät sinne suurlähetystönsä.

Kokous kutsuttiin koolle sen jälkeen kun Yhdysvaltain presidentti Donald Trump päätti tunnstaa Jerusalemin Israelin pääkaupungiksi ja siirtää sinne maansa suurlähetystön.

Samalla Trump romutti Yhdysvaltain vuosikymmenien politiikan eli pyrkimyksen "kahden valtion malliin" kiistellyllä alueella.

Palestiinalaisjohdolle päätös oli takaisku myös siksi, että palestiinalaiset ovat jo parin vuosikymmenen ajan yrittäneet muodostaa valtiotaan Länsirannalle, Gazaan ja Itä-Jerusalemiin.

Korjattu kello 11:24 Oslon sopimuksen allekirjoitusvuodeksi 1993.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme