Mainos
Mainos

Palestiinalaiset saavat nostaa lippunsa YK:n päämajalle – EU äänesti tyhjää

YK:n yleiskokous on äänestänyt palestiinalaisten lipun nostamisen puolesta.

Puoltavia ääniä kertyi 119 ja vastustavia ääniä 8, joiden joukossa olivat odotetusti Yhdysvallat ja Israel.

Yhteensä 45 maata pidättäytyi äänestämästä. Niiden joukossa oli Euroopan Unioni.

Kaikkiaan jäseniä on 193.

Palestiinalaiset saavat nyt nostaa lippunsa YK:n päämajan edustalle YK:n jäsenmaiden lippujen rinnalle.

Palestiinalaisten mukaan kyseessä on merkittävä symbolinen ele.

Palestiinalaishallinnolla on YK:ssa tarkkailija-asema.

Erityisesti Israel ja Yhdysvallat vastustivat esitystä kiivaasti. Israel vetosi asiassa sekä YK:n pääsihteeriin Ban Ki-mooniin että yleiskokouksen puheenjohtajaan Sam Kutesaan.

Päätöslauselmaehdotuksessa esitettiin myös Vatikaanin lipun nostamista YK-jäsenmaiden lippujen rinnalle. Vatikaani ilmoitti kuitenkin keskiviikkona, ettei ole varma, tarttuuko se tilaisuuteen.

YK:lla on 20 päivää aikaa pistää lauselmaehdotus toimeen.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme