Mainos
Mainos

Palestiinalaisille hätätilahallitus

Palestiinalaisjohto on julistanut alueilleen hätätilan ja hyväksynyt uuden hätätilahallituksen. Samaan aikaan YK:n turvallisuusneuvosto pohtii Lähi-idän levottoman viikonlopun seurauksia.

Jasser Arafat

Palestiinalaisten johtaja Jasser Arafat on hyväksynyt uuden hätätilahallituksen muodostamisen.

Uusi pääministeri Ahmed Korei ilmoittaa, että hallituksessa on kahdeksan jäsentä. Korein mukaan hallitukseen valitut jäsenet eivät tarvitse parlamentin hyväksymistä. Uudeksi sisäministeriksi tulee Arafatin pitkäaikainen liittolainen Nasser Youssef. Aiemmassa hallituksessa valtiovarainministerinä ja ulkoministerinä toimineet Salam Fayyad ja Nabil Shaath pitävät virkansa myös uudessa hallituksessa.

Hänen mukaansa turvallisuustilanne palestiinalaisalueilla on heikentynyt ja tilanne on saatava haltuun nopeasti.

Israelilaisten virkamieslähteiden mukaan Israelin hallitus ei aio vielä karkottaa Arafatia Ramallahista. Lähteiden mukaan Arafatin tilanne muuttuu kuitenkin koko ajan vaikeammaksi.

Levoton viikonloppu

Israelin armeija on kostanut palestiinalaisnaisen tekemän itsemurhapommin useilla iskuilla palestiinalaisalueille varhain sunnuntaina. Edellisenä päivänä äärijärjestö Jihadiin kuulunut nainen räjäytti itsensä pohjoisessa Haifan kaupungissa. Iskussa kuoli räjäyttäjän lisäksi 19 ihmistä ja loukkaantui yli 50.

Israelin armeijan joukot hyökkäsivät sunnuntaiaamun koittaessa itsemurhapommittajan kotiin Jeninissä. Kymmenet tankit ja panssariajoneuvot tuhosivat 29-vuotiaan palestiinalaisnaisen asunnon, jossa asui kahdeksan ihmistä.

Yön ensimmäisessä iskussa Gazan kaupungissa armeijan helikopterit tulittivat tyhjillään ollutta taloa heti puolenyön jälkeen. Uutistoimisto DPA:n tietojen mukaan iskun kohteena ollut talo kuului palestiinalaisen äärijärjestön Hamasin jäsenelle. Toinen isku kohdistui el-Bureijin pakolaisleiriin Gazan kaistalla. Ohjukset tuhosivat sähkökeskuksen, jonka takia suurin osa Gazan keskustaa pimeni.

Israel hyökkäsi Syyriaan

Israelin armeija ilmoitti sunnuntaina tehneensä ilmahyökkäyksen palestiinalaistaistelijoiden koulutusleirille Syyriaan. Isku kohdistui palestiinalaisen ääriryhmän tukikohtaan lähellä Syyrian pääkaupunkia Damaskosta, vahvistivat palestiinalaislähteet.

Palestiinalaislähteiden mukaan ilmaiskussa haavoittui yksi ihminen. Armeijan lausunnossa kerrottiin, että hyökkäys tehtiin yöllä militanttileiriin, joka oli muun muassa Islamilaisen jihadin käytössä. Israelin pääministerin Ariel Sharonin edustajan mukaan Israel saattaa jatkaa hyökkäyksiään.

YK:n pääsihteeri Kofi Annan on pahoitellut Syyriaan kohdistunutta ilmaiskua. YK:n edustaja Fred Eckhardin mukaan YK:n turvallisuusneuvosto käsittelee asiaa yön aikana pidettävässä hätäkokouksessa. Eckhardin mukaan Annan on huolestunut siitä, että isku pahentaa jo ennestään kireätä tilannetta Lähi-idässä sekä uhkaa alueellista rauhaa ja turvallisuutta.
(MTV3-STT-Reuters)

(Huomenta Suomi 06.10.2003)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme