Mainos
Mainos

Paljastusvideoita, väkivaltaa, tuomioita ja työleirejä – Venäjän oppositiojohtajia ovat kohdanneet karmeat vastoinkäymiset

Venäjän opposition tunnetuimmat poliitikot ovat usein pudonneet Venäjän ehdokaslistoilta jo ennen äänestystä. Tässä neljä esimerkkiä nimekkäimpien oppositiopoliitikkojen vaiheista. Tänään lista kasvoi Aleksei Navalnyin uudella kavallustuomiolla.

Venäjän presidentinvaaleihin on useissa perättäisissä vaaleissa osallistunut Vladimir Putinin lisäksi kommunistien johtaja Gennadi Zjuganov, jolla on oma vakiintunut, enimmäkseen iäkäs kannattajakuntansa sekä joukko henkilöitä, joita käytännössä pidetään Kremlin tukipuolueiden ehdokkaina. Jyrkästi oppositioon kuuluvat poliitikot eivät välttämättä pääse vaaleihin asti lainkaan.

Tapaus Hodorkovski – työleirille Siperiaan

Öljyllä rikastunut Jukos-miljardööri Mihail Hodorkovski rahoitti parhaina päivinään useita puolueita – sekä valtapuolueita että oppositiota - ja osoitti itsekin kiinnostusta politiikkaan. Hän on myös sanonut harkitsevansa presidenttiehdokkuutta.

Vuonna 2005 Hodorkovski tuomittiin veronkierrosta kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Vankila oli neuvostoaikainen Tshitan pakkotyöleiri Kaakkois-Siperiassa. Tuomiota pidettiin Länsi-Euroopassa ja Yhdysvalloissa yleisesti poliittisesti motivoituneena, sillä Hodorkovski oli asemoitunut yhä selvemmin Putinin vastapeluriksi.

Vuonna 2011 Hodorkovski tuomittiin uusien syytteiden perusteella pidennettyyn tuomioon, ja hänet lähetettiin taas työleirille, tällä kertaa Karjalaan lähelle Suomen rajaa.

Vuonna 2013 Hodorkovski kuitenkin armahdettiin ja hän muutti välittömästi ulkomaille. Armahdusta on pidetty toisaalta Haagin ihmisoikeustuomioistuimen sekä toisaalta Saksan liittokanslerin Angela Merkelin myötävaikuttamana. Hodorkovski on jatkanut poliittista toimintaansa Saksasta ja Sveitsistä käsin. Venäjälle hän ei sanomansa mukaan voi matkustaa.

Tapaus Kasjanov – paljastusvideoita ja tappouhkauksia

Venäjän entinen pääministeri ja nykyinen PARNAS-puolueen sekä Toinen Venäjä -liikkeen voimahahmo Mihail Kasjanov on yrittänyt osallistua useisiin presidentinvaaleihin. Vuonna 2008 hänen ehdokkuutensa karahti siihen, että osa hänen kannattajakorteistaan todettiin tuomioistuimessa väärennetyiksi. Kasjanov piti tätä itse tekosyynä estää hänen ehdokkuutensa. Tämän jälkeen sekä Kasjanovin henkeä että mainetta on uhattu monin tavoin.

Viime keväänä Kasjanovista julkaistiin raju seksivideo, jossa hän harrastaa seksiä toisen oppositiohahmon kanssa. Video julkaistiin valtakunnallisella, valtion kontrolloimalla NTV-kanavalla otsikolla ”Kasjanov lörpöttelee rakastajattarensa kanssa opposition likaisista salaisuuksista”. Talouslehti RBK:n asiantuntijoiden mukaan video olisi Venäjän turvallisuupalvelun FSB:n järjestämä. On vaikea sanoa, onko video aito vai ei. Saman vuoden syksyllä pidettiin duuman vaalit.

Myös Kasjanovin henkeä on usein uhattu. Viimeksi helmikuussa 2016 Tshetshenian presidentti Ramzan Kadyrov julkaisi instragram-tilillään videon, jossa nähdään Mihail Kasjanov vierailullaan Strasbourgissa. Video on kuvattu kiväärin tähtäimen läpi. Kiväärivideo poistettiin alle vuorokauden jälkeen julkaisemisesta. Video julkaistiin vain pari viikkoa ennen toisen oppositiojohtajan Boris Nemtsovin murhaa. Sen epäiltyjä Kadyrov on nimittänyt "patriooteiksi".

Tapaus Nemtsov – Murha Punaisen torin laidalla

Venäjän entinen pääministeri, Mihail Kasjanovin puoluetoveri ja Ukrainan sodan äänekäs kriitikko Boris Nemtsov ammuttiin seitsemällä laukauksella Punaisen torin lähistöllä 27.2.2015. Juuri ennen kuolemaansa hän oli sanonut tutkivansa Ukrainan sodan tapahtumia ja aikovansa julkaista aiheesta selvityksen.

Uransa aikana hän ehti toimia varapääministerinä ja Nizhny Novgorodin alueen kuvernöörinä. Vuonna 2008 Nemtsov liittyi Solidaarisuus-oppositioliikkeeseen ja alkoi osallistua Toisinajattelijoiden Marssi -tapahtumien järjestämiseen.

Vuonna 2010 hän perusti yhdessä Kasjanovin kanssa Kansan Vapauspuolueen, mutta oikeusministeriö hylkäsi puolueen perustamishakemuksen. Vuosina 2007–2011 Nemtsov pidätettiin useita kertoja mielenosoitusten yhteydessä.

Vuoden 2015 vaihteessa hän alkoi valmistella Ukrainan tapahtumista omaa raporttiaan "Putin ja sota", josta kävi julkaisuneuvotteluja Novaja Gazeta -lehden kanssa. Pari viikkoa ennen kuolemaansa hän kertoi haastattelussa pelkäävänsä että hänet tapetaan.

Tapaus Navalnyi – Varoittava tuomio ennen vaaleja?

Juristi ja Venäjän opposition nykyinen nouseva tähti Aleksei Navalnyi sai tänään ehdollisen viiden vuoden tuomion kavalluksesta. Navalnyi itse sanoo pitävänsä tuomiota "viestinä hallitukselta," jotta hän ei yrittäisi osallistua presidentinvaaleihin. Wall Street Journal on kutsunut Navalnyia "mieheksi, jota Putin pelkää eniten".

Alkuperäinen kavallussyyte nostettiin vuonna 2013, samoihin aikoihin kun Navalnyi lähti Moskovan pormestarinvaaliehdokkaaksi. Navalnyi hävisi selvin luvuin Sergei Sobjaninille, mutta hänen kampanjansa oli hyvin vaikea samanaikaisen oikeusjutun ja rajallisen julkisen näkyvyyden takia. Helmikuussa 2014 Navalnyi asetettiin kotiarestiin, eikä hän saanut tavata kuin perheenjäseniään. 

Nyt Navalnyi aikoo pyrkiä presidentiksi vuoden 2018 vaaleissa ja kieltäytyy hyväksymästä kavallustuomiosta todennäköisesti seuraavaa vaalisulkua. Jos Navalnyi osallistuisi, hänen voitaneen joka tapauksessa ennustaa häviävän rökäletappiolla Putinille. 

Kommentoi

Mainos

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot