Mainos
Mainos

Panama-vuodossa nimetty huippusellisti: Olen käyttänyt varani venäläisten muusikoiden hyväksi

Veroparatiisipaljastusten keskiössä oleva venäläinen Sergei Rodulgin on kertonut medialle rahankäytöstään. Venäläinen huippusellisti ja presidentti Vladimir Putinin lapsuudenystävä kertoi sunnuntaina käyttävänsä kaikki varansa venäläisen musiikin ja nuorten lahjakkuuksien tukemiseen. 

– Olen kiertänyt ympäriinsä kerjäämässä rahaa, sillä kaikki on kallista. Instrumentit ovat kalliita ja parhaita neuvoja antavat professorit ovat kalliita. Olen aina halunnut hankkia vain parhaita asioita. Parhaat instrumentit, professorit ja hallit. Vain parasta meidän venäläisille muusikoillemme.

Vuodettujen Panama-dokumenttien mukaan Rodulgin on ollut mukana omistajana useissa veroparatiisiyhtiöissä, jotka ovat tienanneet suuria voittoja hämärillä bisneksillä.

Hän ei vastannut haastattelussa syytöksiin, mutta vakuutti rahojensa menevän venäläisten kulttuuriprojektien edistämiseen.

– Te siellä lännessä, koittakaapa vuokrata musiikkisali nuorille tuntemattomille muusikoille. Aina tulee olemaan uniikkeja lahjakkuuksia ja verhon takana heihin uskovia rahan motivoimia sijoittajia.

Venäjän presidentinhallinnon mukaan Panama-paljastusten tarkoituksena on hyökätä presidentti Vladimir Putinia ja Venäjää vastaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme