Mainos

Pariisin VivaTech-messut houkutti 40 000 kävijää: ”Macronin teknologia-asenne on hyvä”

Ranskan tuore presidentti Emmanuel Macron on luvannut tarttua räväkästi asioihin ja ravistella maan uuteen uskoon. Jos nuoreen keskustaoikeistolaiseen johtajaan on uskominen, Ranskasta on tulossa start-up-yritysten maa.

Suomessa sitä kutsuttaisiin pöhinäksi. Mutta kyllä Pariisin VivaTech-teknologiamessuillakin sitä on havaittavissa. Väkeä on, ja helteessä paistuvan kaupungin kuumuus tuntuu myös isossa hallissa hikisyytenä. Messut päättyvät tänään, ja ovet ovat auki suurelle yleisölle.

– Kolmen päivän aikana kävijöitä on ollut 40 000, sanoo Joonas Ahola, start-up-yhtiö Cocouzin perustaja ja toimitusjohtaja. Vieressä kollega Henri Nyström, yhtiön operatiivinen johtaja lisää, että kolmas päivä messuilla alkaa jo hieman painaa. Vapaus ja Pariisin iltoineen odottanee kohta.

Suomalaisen mielikuvat ranskalaisesta teknologiasta ovat ”toimii jos viitsii toimia”-tasolla. Näin voi ollakin. Turistikin törmää vaikkapa vanhoihin hisseihin ja kömpelöihin huoneenavaimiin. Toisaalta maassa on useita suuria, monikansallisia teknologia-alan yhtiöitä, myös muilla kuin perinteisemmillä aloilla. Start-upen maana sitä ei kuitenkaan voi vielä pitää.

Maiden yrityskulttuurit erilaisia

– Ranska on nousemassa teknologiamaana. Täällä messuilla on paljon isoja firmoja, ja niillä taas on omia startupeja. Helsingissä pidettävän Slush-tapahtuman idea on hieman toinen, nämä ovat perinteisemmät, Nyström sanoo.

Ja vaikka ollaan samalla Vanhalla mantereella, yrityskulttuurit ovat erilaisia. Ranska on tunnetusti yhä hierarkkinen yhteiskunta.

– Networking-työkalut täällä eivät ole samanlaisia kuin Slushissa. Tapaamisien sopiminen oli äärettömän hankalaa. Olemme täällä toista kertaa, saa nähdä miten menee, Nyström pohtii sitä, miten saivat rahoittajia innostumaan tulevan syksyn rahoituskierroksesta. Hän kertoo, että ovat messuilla Tekesin tukemana.

– Hyvä poka, hyviä päänavauksia, Joonas Ahola tsemppaa vieressä.

Kuten nimi kertoo, kolme vuotta sitten perustettu Cocouz viittaa kokouksiin. Sen MeetingPackage-sivuston idea on tehdä kokoustilojen bookkaus eri puolilla maailmaa niin helpoksi kuin mahdollista, hotellihuoneiden tapaan.

Yhtiöllä on aktiivista toimintaa 35 maassa, pääasiassa Euroopassa, sekä Aasiassa ja Pohjois-Amerikassa. Nyströmin mukaan MeetingPackagen järjestelmässä on jo yli 250 000 kokoustilaa.

Macron pyörähti messuilla 

Iso luku. Sellainen on myös presidentti Macronin lupaama 10 miljardin euron julkinen investointi innovaatioihin. Macron vieraili torstaina näillä messuilla, ja paitsi että ihmisiä riitti ympärillä pörräämässä ja kertomassa ideoitaan, noista miljardeista tullee iso osa uusille teknologioille –  jos lupaus täyttyy.

Macron ainakin näyttää olevan tosissaan suuntautumisessaan uuteen teknologiaan. Tässä häntä ja Ranskaa saattaa auttaa Brexit. Spekuloidaan, että Britannian lähtiessä EU:sta, maasta siirtyy rahoitus- ja teknologian alan yhtiöitä Kanaalin toiselle puolelle. Pariisi ja Ranska saanee osansa.

Ennen presidentiksi valintaansa Macron oli Lontoossa käydessään houkutellut siellä olevia yhtiöitä EU:n lihapatojen ääreen.

– On sääli, että britit jäävät pois EU:sta, kun EU:sta tulee myös hienoja asioita. Sikäläiset yhtiöt tietysti kärsivät, mutta elämä jatkuu, sanoo puolestaan suomalaisen Augumenta-yhtiön teknologiajohtaja ja yksi perustajista, Peter Antoniac.

Hän pitää Macronin teknologia-asennetta hyvänä, ja EU:sta hän nostaa esimerkkinä tällä viikolla voimaan astuneen roaming-maksujen poistumisen, joka helpottaa EU-kansalaisten kommunikaatiota ja näkyy myös lompakossa.

Augumenta perustettiin 2012, mutta taustalla on tutkimusta jo pidemmältä ajalta Suomessa, Antoniac sanoo.

Sopimukset solmitaan myöhemmin 

Pariisissa yhtiö oli esittelemässä älylasisovelluksia muun muassa teollisuuden käyttöön. Kyse on niin sanotusta lisätystä todellisuudesta (augmented reality), eli todellista ympäristöä katsotaan mm. tietokoneella tehtyjen grafiikkojen ja kuvien avulla erilaisten näyttöjen kuten lasien kautta.

– Tämän alan tutkimus Ranskassa on vasta nousemassa, vaikka tasokasta teknologiatutkimusta muuten on monilla aloilla paljon, Antoniac kertoo.

Tuliko sopimuksia?

– Tapasimme mahdollisia kiinnostuneita tahoja. Tällä alalla sopimusten aikaan saaminen vie joitakin kuukausia, ja pitää ottaa huomioon myös lainsäädäntö, Antoniac kertoo.

 

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot