Mainos

Parivuotias Ben katosi 26 vuotta sitten – ratkaiseeko uusi johtolanka vihdoin tapauksen?

21 kuukauden ikäinen Ben Needham katosi Kosin saarella Kreikassa heinäkuussa 1991. Nyt oletetulta katoamispaikalta on löytynyt jälkiä ihmisverestä. Löydöt tehtiin leikkiautosta ja sandaalinpalasta, jotka löytyivät maasta katoamispaikan läheltä. Asiasta uutisoi BBC.

Poliisi uskoo, että Ben kuoli onnettomuudessa isovanhempiensa maalaistalossa Kosin saarella.

Etelä-Yorkshiren poliisi teki viime lokakuussa kaivauksia Kosilla saatuaan vihjeen, että Ben mahdollisesti kuoli kaivinkoneen yliajamana hänen isoisänsä remontoidessa tuolloin huonokuntoista maalaistaloa. 

Poliisi tutki asiantuntijoiden avustamana kolmen viikon ajan maata kahdessa eri kohdassa katoamispaikan lähistöllä. Löydöksinä poliisi toi mukanaan yli 60 esinettä Britanniaan dna-tutkimuksia varten.

Teknisen tutkinnan johtajan, professori Lorna Dawsonin mukaan löydettyjen esineiden joukossa on sandaalinpala, josta on löytynyt merkkejä ihmisveren hajoamisesta. Jälkiä ihmisverestä on myös samalta paikalta löytyneen leikkiauton sisällä olleesta maa-aineksesta. Dawson pitää varmana sitä, että näiden esineiden kanssa kontaktissa ollut henkilö vuosi verta.

Seuraavaksi verijäänteistä pyritään eristämään dna:ta.

Poliisi sanoo, että se uskoo edelleen Benin kuolleen kaivinkoneonnettomuudessa.

– Nyt tehdyt löydökset vahvistavat tätä teoriaa, sanoi rikoskomisario John Cousins Etelä-Yorkshiren poliisista.

Muun muassa Guardian uutisoi viime syksynä todistajan kertoneen, että kuoleman aiheutti hänen toissa vuonna vatsasyöpään kuollut ystävänsä, joka ajoi kaivinkonetta.

Mainos

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot