Mainos
Mainos

Pastorin sammakot syövät Obaman suosiota

Demokraattien presidenttiehdokkaan Barack Obaman kampanja oli menestys, kunnes hänen seurakuntansa entinen pastori Jeremiah Wright avasi suunsa. Wrightin syytökset Yhdysvaltain hallitusta kohtaan levisivät valtakunnallisiin tiedotusvälineisiin maaliskuun puolivälissä.

Wright arvioi, että Yhdysvallat voi syyttää osittain omaa ulkopolitiikkaansa syyskyyn 2001 terrori-iskuista. Hän puhui myös "Amerikan Ku Klux Klanin Yhdysvalloista" ja vihjasi, että Yhdysvaltain hallitus on levittänyt hi-virusta mustaihoisiin.

Wrightin julkisuushakuisuus on myrkkyä Obamalle, joka on luvannut yhdistää amerikkalaiset ja häivyttää kahtiajakoa muun muassa mustiin ja valkoisiin.

Obama alkoi ottaa etäisyyttä Wrightiin jo ennen esivaalien alkamista. Hän myös tyrmäsi pastorin mielipiteet heti mutta tuomitsi ne tarpeeksi kovasanaisesti vasta huhtikuun lopussa.

-Hän ei ole sama henkilö, jonka tapasin 20 vuotta sitten, Obama vakuutti.

Wright teki hengellisen vaikutuksen Obamaan 1990-luvulla. Hän saarnasi chicagolaisessa kirkossa helmikuuhun 2008 saakka ja vihki Obaman sekä kastoi tämän kaksi tytärtä.

(MTV3-STT-New York Times-Reuters)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme