Mainos
Mainos

Pelastakaa Lapset: Etiopian lasten oikeudet turvattava

Lastensuojelujärjestö painostaa Etiopiaa pitämään kiinni Lasten oikeuksien sopimuksesta ja muista lastensuojeluun liittyvistä sitoumuksistaan.

Kansainvälinen Pelastakaa Lapset on syvästi huolissaan poliittisen epävakaisuuden ja väkivallan vaikutuksesta Etiopian lapsiin ja nuoriin. Yhdistys vetoaa konfliktin osapuoliin, että ne pitäisivät kiinni lapsen oikeuksista.

Erityisen huolissaan Pelastakaa Lapset on siitä, että viime päivinä lapset ja nuoret ovat joutuneet Addis Abebassa ja muualla maassa väkivallan kohteiksi. Tuhansia lapsia ja nuoria on pidätetty ja monet ovat loukkaantuneet yhteenotoissa.

Lastensuojelua edellyttää myös Kansainvälinen lapsen oikeuksien sopimus, jonka Etiopiakin on allekirjoittanut. Pelastakaa Lapset muistuttaakin, että konfliktin osapuolten on tehtävä kaikkensa lasten ja nuorten suojelemiseksi väkivallalta sekä poliittisen epävakauden seurauksilta.

Etiopialta vaaditaan konkreettisia toimia

Yhdistys vaatii Etiopian hallitusta sekä vastaamaan tekemistään lastensuojelun sitoumuksista että noudattamaan kansainvälisiä ihmisoikeussopimuksia. Sen mukaan Etiopian olisi asetettava puolueeton elin tutkimaan jo tapahtuneita lasten ja nuorten ihmisoikeusrikkomuksia sekä saatettava oikeuteen lain rikkojat, joista osa on valtion turvallisuusviranomaisia. Väkivallan kohteeksi joutuneille lapsille olisi myös järjestettävä hoitoa.

Myös pidätettyinä olevien lasten ja nuorten oikeuksiin halutaan kiinnittää huomiota. Summittaiset pidätykset pitää järjestön mukaan lopettaa, ja kaikki lapset, joille ei ole luettu syytettä, tulisi vapauttaa heti.

Suomen Pelastakaa Lapset työskentelee Etiopiassa lasten oikeuksien edistämiseksi mm. koulutus- kehitys- ja lastensuojeluhankkein.

(MTV3)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme