Mainos
Mainos

Pelastustyöt kylpylän raunioissa jatkuvat koko yön Moskovassa

Moskovan kylpyläonnettomuuden syy oli ilmeisesti rakennusvirhe.

-

Pelastusmiehistöt ovat löytäneet jo 28 kuollutta Moskovan kylpyläturman jäljiltä, kertoo Moskovan pelastuslaitos. Valtavan katon romahduksessa loukkaantui lisäksi yli sata ihmistä, joista yli 80 oli lauantaina edelleen sairaalahoidossa. Useiden loukkaantuneiden tila on kriittinen.

Hätätilaministeri Sergei Shoigun mukaan 17 ihmistä oli edelleen kateissa ja heistä ainakin osan pelättiin olevan edelleen katon raunioiden alla. Interfax-uutistoimisto kertoi eräiden viranomaisten sanoneen, että monet lukitut vaatekaapit kylpylässä viittaavat siihen, että uhreja on aiemmin arveltua enemmän.

Vielä aamulla pelastajat kertoivat kuulleensa raunioiden alta eloonjääneiden ääniä, ja pelastustöitä aiottiin jatkaa myös ensi yönä.

Ministeri Shoigu antoi ymmärtää, että turman syyksi epäillään puutteita kaksi vuotta sitten pikavauhtia valmistuneen kylpylän rakennustöissä. Aiemmin katon pelättiin romahtaneen raskaan lumikuorman alla. Myös terrori-isku mainittiin ensi tiedoissa yhdeksi romahduksen mahdolliseksi syyksi. Moskovan kaupunginjohtaja Juri Luzhkov vakuutti kuitenkin, että terrori-iskun mahdollisuus on suljettu pois.

Luzhkov sanoi uutistoimisto Itar-Tassin mukaan turman syyksi "venäläisten suunnittelijoiden ja turkkilaisten rakentajien tekemiä virheitä".

Uutistoimisto Itar-Tassin mukaan Venäjän valtion rakennusvirasto on määrännyt kylpyläkeskuksen rakentaneen turkkilaisen Kocak Insaat -yhtiön toistaiseksi toimintakieltoon.

Suomalainen nimi, ei Suomen kansalainen

Suomen Moskovan-suurlähetystöstä kerrottiin STT:lle, että surmansa saaneiden joukossa ei ollut Suomen kansalaisia, vaikka yhden uhrin nimi kuulostaakin suomalaiselta.

Tragedia sai alkunsa eilen illalla hieman ennen puoli kahdeksaa, kun suositun Transvaal-kylpylän lasinen kupolikatto romahti alas allasosastolle. Kylpylässä oli tuolloin 1 300 ihmistä, joista yli 400 onnettomuusosassa. Sadat ihmiset jäivät putoavien kappaleiden alle, sadat muut juoksivat paniikissa ulos pakkaseen uimapuvuissaan.

Paikalle kuljetettiin valtavia lämmittimiä, jotteivät eloonjääneet jäätyisi kuoliaaksi yli kahdenkymmenen asteen pakkasessa. Yli tuhat pelastustyöntekijää oli raivaamassa raunioita. Pelastustöitä kuitenkin haittasi vesihöyry, joka mm. esti koirien käyttämisen etsinnöissä.

Tapauksen tutkinta oli aamuun mennessä jo aloitettu ja syyttäjät selvittävät, onko rakennustöissä tehty rikollisia laiminlyöntejä.

Kylpylä sai kaupungin palkinnon

Heinäkuussa 2002 avattu valtava kylpylä pantiin pystyyn vain 18 kuukaudessa. Rahoittajien mukaan siinä käytettiin "monia ainutlaatuisia rakennustekniikoita". Kylpylän rakennusprojekti sai vuonna 2002 Moskovan kaupungin palkinnon. Hätätilaministeri Shoigu vaati tiukkoja toimenpiteitä rakennustöiden valvonnan parantamiseksi. Moskovassa on viime vuosien aikana havaittu lukuisia rakennusvirheitä uusissa taloissa.

- Tämän hölynpölyn on loputtava. Rakentaminen on pantava valvonnan alle, vaati Shoigu. Hän kertoi, että viranomaiset tutkivat kaikki rakennukset, joiden katot on rakennettu samanlaisella tekniikalla kuin Transvaal-kylpylän.

Jasenevon kaupunginosassa sijaitseva kylpylä on pinta-alaltaan 20200 neliömetriä. Sinne mahtui kerrallaan peräti 2000 henkeä, joista 700 allasosastolle. Avajaisvuoden aikana kylpylässä vieraili lähes puoli miljoonaa ihmistä.

(MTV3-STT-Reuters-Itar-Tass-AFP)

(Seitsemän uutiset 15.02.2004)

Venäjän viranomaiset ovat käynnistäneet rikostutkinnan Moskovan kylpyläturman syistä. Syyksi epäillään rakennusvirhettä tai huonoja materiaaleja.
(Kymmenen uutiset 15.02.2004)

Myös suomalaisasiantuntija epäilee, että vesipuiston sortuman syynä voi olla rakennusvirheiden ketju. Puutteita on voinut olla rakentamisessa, rakennusmateriaaleissa ja itse rakentamisessa.
(Kymmenen uutiset 15.02.2004).

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme