Mainos
Mainos

Pelottava tilanne lennolla – Outo savu täytti matkustamon Denverissä

Amerikkalaisen Delta Air Lines -lentoyhtiön lento evakuoitiin toukokuun alussa matkustamoon tulleen savun takia. Kotimaan lennolla Detroitista Denveriin olleesseen koneeseen alkoi tulla savua sisään koneen laskeuduttua.

Yksi matkustajista twiittasi savun tulleen ilmanvaihtokanavien kautta. Toinen matkustaja kertoi savun alkaneen levitä koneen laskeuduttua.

– Happinaamarit tulivat alas ja ihmiset alkoivat hätääntyä. Henkilökunta yritti rauhoitella matkustajia ja aloitti evakuoinnin, matkustaja kertoi uutiskanava CNN:lle.

Savu pakotti matkustajat poistumaan hätäliukuja pitkin tai hätäpoistumisteistä lentokoneen siiville.

Syynä mahdollisesti hydrauliikkaneste

Deltan mukaan jotkut matkustajista saivat savusta lieviä vammoja, mutta heidät päästettiin terveystarkastuksen jälkeen kotiin.

Denvenrin kansainvälisen lentokentän edustaja sanoi, että savua alkoi tulla koneeseen ennen sen saapumista portille. Savusta huolimatta koneessa ei ollut kuitenkaan tulipaloa. Delta Air Linesin mukaan savu aiheutui siitä, että pieni määrä hydrauliikkanestettä valui koneen varavirtalähteeseen.

Viallinen lentokone on McDonnell-Douglas MD-90 mallinen kaksimoottorinen suihkukone. Lennolla oli 144 matkustajaa.

Korjaus 22.5. kello 22.49:

Jutun yhteydessä aiemmin ollut video savusta matkustamossa on kuvattu eri lennolta. Videolla ollut lento oli japanilaisen ANA-lentoyhtiön lento Tokiosta Hong Kongiin. Jutun tuosta lennosta voit lukea täältä.

Jutussa kuvattu Deltan lento Detroitista Denveriin taphtui jo 9.5.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme