Mainos
Mainos

Perheet yhdistyvät Ruandassa

Suurin osa Ruandan eksyneistä lapsipakolaisista on löytänyt perheensä, kertoi Punaisen Ristin kansainvälinen komitea tänään. Ruandaan viime vuonna palanneiden pakolaisten joukossa oli virallisen tilaston mukaan yli 20 000 yksinäistä lasta.

Punainen Risti epäilee, että osa ruandalaisista vanhemmista antoi tahallaan lastensa rekisteröityä eksyneiksi, jotta perheet saivat kerättyä mahdollisimman paljon avustuksia.

Niinpä järjestö arvioi, että todellisista yksinäisistä lapsipakolaisista olisi ilman vanhempiaan enää parikymmentä prosenttia. Avustustyöntekijöiden merkintöjen mukaan lähes 60 prosenttia heistä on saatettu perheensä pariin. Lisäksi monet ovat itse löytäneet omaisensa.

Ruandasta pakeni 1994 puolitoista miljoonaa hutua sen jälkeen, kun heimon ääriainekset olivat syyllistyneet tutsien joukkomurhiin ja tutsit olivat nousseet vastarintaan.
(STT-AFP)

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme