Mainos
Mainos

Perry ei saanut tukilupauksia

Yhdysvaltain puolustusministeri William Perry päätti tänään vierailunsa Lähi-itään. Tarkkailijoiden mukaan Perry ei saanut viimeisessäkään vierailukohteessaan Turkissa tukea amerikkalaisten hankkeelle kiristää painostusta Irakia kohtaan.

Turkin ulkoministeri Tansu Ciller toisti, että Turkki ei anna Yhdysvaltojen käyttää Incirlikin lentotukikohtaa pommitusiskuille Irakia vastaan. Cillerin mukaan Perry ei ollut edes esittänyt pyyntöä tukikohdan käyttämisestä tällaisiin iskuihin.

Perry ei tyytyi ennen lähtöään toteamaan lyhyesti lentokentällä, että hän oli käynyt Turkissa "hyviä neuvotteluja". Diplomaattilähteistä kerrottiin ennen Perryn saapumista Turkkiin, että hän pyytäisi Turkilta lupaa Incirlikin tukikohdan käyttämiseen.

Yhdysvaltojen johtaman liittouman koneet käyttivät Turkin eteläosassa sijaitsevaa Incirlikin tukikohtaa Persianlahden sodassa ilmaiskuissaan Irakia vastaan.

Kuwait suostui ottamaan amerikkalaisjoukkoja

Perry kävi aiemmin Saudi-Arabiassa. Myös saudit ovat toistaiseksi evänneet amerikkalaisilta luvan käyttää maan kenttiä ilmaiskuihin Irakia vastaan. Sen sijaan Kuwait suostui tänään muutaman päivän epäröinnin jälkeen ottamaan alueelleen lisää amerikkalaisia maavoimien sotilaita.

Kuwaitin epäröinti johtui läntisten diplomaattilähteiden mukaan siitä, että muut arabimaat vastustavat amerikkalaissotilaiden lisäämistä jyrkästi. Yhdysvallat on tarkkailijoiden mukaan antanut viime päivinä ristiriitaisia signaaleja siitä, aikooko se loppujen lopuksi jatkaa iskujaan Irakia vastaan vai tyytyykö se seuraamaan tilanteen kehittymistä.

Perry matkusti tänään Turkista Englantiin, missä hänen oli määrä tavata englantilaisen virkaveljensä Michael Portillon ohella myös Ranskan puolustusministeri Charles Millon. Englanti on tukenut täysin rinnoin Yhdysvaltain aiemmin tekemiä ohjusiskuja irakilaisia sotilaskohteita vastaan. Ranska on sen sijaan ottanut etäisyyttä Yhdysvaltain ohjusiskuihin, joilla pyrittiin amerikkalaisten mukaan rankaisemaan Irakia.

Iskuihin ryhdyttiin Irakin lähetettyä joukkojaan Pohjois-Irakiin, missä irakilaiset tukivat sittemmin voittoisaksi osoittautunutta puolta kurdien keskinäisissä yhteenotoissa.
(STT-Reuter-AFP)

Huom! Uusi StreamWorks ohjelma valitsee nopeuden automaattisesti internetyhteytesi mukaan.

Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme