Mainos

Peter Madsenin monet valheet merestä paloiteltuna löytyneen naistoimittajan kuolemasta

Ruotsalaistoimittajan murhasta epäillyn tanskalaisen sukellusvenekeksijä Peter Madsenin selitykset sukellusveneen tapahtumista ovat osoittautuneet kerta toisensa jälkeen valeeksi.

Ruotsalaislehti Expressen luettelee useita Madsenin esittämiä ja valheelliseksi paljastuneita väitteitä 30-vuotiaan Kim Wallin kuolemaan liittyen.

Madsenin mukaan hän oli jättänyt Wallin maihin ennen sukellusveneensä uppoamista. Madsen väitti, että hän ei tiennyt minne Wall oli lähtenyt. Tosiasiassa Kim Wall oli ollut sukellusveneessä aina siihen asti kunnes hänen ruumiinsa heitettiin mereen.

Madsen väitti, että hän oli ollut sukellusveneessä yksin sen upotessa painolastisäiliöön tulleen vian takia. Poliisi sai myöhemmin selville, että Madsen oli tarkoituksella antanut sukellusveneen upota.

Myöhemmin Madsen sanoi, että Kim Wallin ruumis oli puettu kun hän heitti sen mereen. Todellisuudessa Wallin paloiteltu torso löydettiin ilman vaatteita. Kaikki vaatteet löydettiin myöhemmin muovipussista, jossa oli myös veitsi. Wallin ruuminosiin oli sidottu metallitankoja.

Madsen kertoi myöhemmin, että Wall menehtyi, kun sukellusveneen 70 kiloa painava luukku osui häntä päähän. Tutkijat ovat saaneet kuitenkin selville, että Wallin päähän ei ollut kohdistunut mitään voimakasta iskua. Kuolinsyytutkimuksen mukaan Wallia oli puukotettu 15 kertaa juuri hänen kuoltuaan.

Palautelomake

ruusuja
risuja
kysymys
ehdotus

*

Kiitos palautteestasi!

Valitettavasti emme ehdi vastata jokaiseen viestiin henkilökohtaisesti.

Palautteen jättäminen ei onnistunut

Yritä hetken päästä uudelleen.

MTV käyttää palveluissaan evästeitä tarjotakseen paremman käyttökokemuksen. Pyydämme sinua perehtymään uudistuneeseen tietosuoja- ja evästekäytäntöömme, joka on saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/tietosuoja.

Hyvä asiakkaamme, tarjotaksemme teille entistä parempaa palvelua olemme päivittäneet MTV:n palveluiden käyttöehtoja. Voitte perehtyä ehtoihin, jotka ovat saatavissa osoitteessa www.mtv.fi/yritys/kayttoehdot