Mainos
Mainos

Pettersson ei joudu syytteeseen

Ruotsin korkein oikeus on päättänyt, ettei Christer Petterssonia vastaan aloiteta uutta oikeudenkäyntiä. Esityksen olivat tehneet syyttäjäviranomaiset, joiden mukaan Petterssonia vastaan oli ilmennyt uusia todisteita pääministeri Olof Palmen murhasta.

Korkeimman oikeuden mielestä jutun saama julkisuus on johtanut siihen, että murhan yksityiskohdat ovat kaikkien tiedossa. Lisäksi vakavasti otettavista vihjeistä luvattu rahapalkkio on johtanut siihen, että kaikki esille nousseet uudet käänteet on arvioitava hyvin tarkasti.

Murhasta on jo kulunut 12 vuotta ja sen vuoksi todisteiden todistusarvoa on vaikea ratkaista, totesi tuomioistuin. Petterssonin murhapaikalla nähneiden todistajien todistusarvo ei ole tuomioistuimen mielestä tarpeeksi vahva.

Pettersson tuomittiin Palmen murhasta elinkautiseen vuonna 1988, kaksi vuotta murhan jälkeen, mutta valituksen jälkeen hovioikeus vapautti hänet puutteellisten todisteiden vuoksi. Poliisi on vuosikausia ollut vakuuttunut siitä, että Pettersson on heidän etsimänsä mies. Syyttäjäviranomaiset esittivät korkeimmalle oikeudelle jo viime joulukuussa, että häntä vastaan nostettaisiin uusi syyte jutussa ilmenneiden uusien todisteiden vuoksi.

Uudet todistajat sanovat nähneensä Petterssonin murhapaikan lähistöllä murhan tapahtuma-aikoihin. Useilla todistajilla on rikollinen menneisyys, ja monet heistä tunsivat Petterssonin entuudestaan. He ovat tähän asti pysytelleet kertomansa mukaan vaiti, koska pelkäsivät väkivaltaiseksi tunnettua Petterssonia.


Kommentoi

Mainos

Käytämme palveluissamme evästeitä parantaaksemme palveluiden käyttökokemusta. Jatkamalla palvelun käyttöä hyväksyt evästeiden käytön. Tutustu päivitettyyn tietosuojakäytäntöömme